Kuva: TULLI

Tullin torjunta-ainejäämävalvonnassa on hylätty 37 tuontierää torjunta-aineiden takia. Lokakuun loppuun mennessä tuote-eriä on hylätty enemmän kuin viime vuonna yhteensä.  

Syksyn aikana liikaa torjunta-ainejäämiä on todettu muun muassa kiinalaisissa ja perulaisissa pavuissa, egyptiläisissä taateleissa, Puolassa viljellyssä tomaatissa ja aasialaisissa tuoreissa pitaijoissa sekä kuivatussa chilipaprikassa.

– Chilipaprikoista löytyi yhteensä 20 eri torjunta-ainejäämää, mikä on varsin poikkeuksellista, koska yleensä eri torjunta-ainejäämiä löytyy maksimissaan kuusi, toteaa elintarvikkeiden kemiallisten tutkimusten jaostopäällikkö Suvi Ojanperä.

Tänä vuonna torjunta-ainejäämävalvonnassa on todettu ongelmia kilomääriltään suurissa erissä. Esimerkiksi isoja eriä Intian ja Pakistanin riisejä on hylätty viisi ja Egyptistä ja Israelista tulleita appelsiinieriä yhdeksän.

Lisäksi neljä luomutuote-erää on hylätty luomulainsäädännön vastaisten torjunta-ainejäämälöydösten takia. Hylätyt tuotteet olivat espanjalainen lehtikaali, saksalainen alkoholiton olut, perulainen kvinoa ja intialainen ashwagandhajauhe.

Hylkäyspäätösten lisäksi Tulli on antanut huomautuksen torjunta-ainejäämien vuoksi 43 tuote-erälle. Huomautus annetaan tapauksissa, joissa torjunta-aineen sallittu enimmäismäärä ei ylity, kun analyysimenetelmän mittausepävarmuus otetaan huomioon.

Valvonta toimii

Ongelmallisimmat tuotteet tulevat yleensä kaukaa EU:n ulkopuolelta, koska näissä maissa torjunta-aineiden käyttöön liittyvä lainsäädäntö voi olla erilainen kuin EU:ssa, ja jotkut EU:ssa kokonaan kielletyt torjunta-aineet ovat sallittuja EU:n ulkopuolisissa maissa. Nytkin suurin osa hylätyistä tuote-eristä oli peräisin EU:n ulkopuolelta. Niistä noin kolmannes tuotiin kuitenkin Suomeen toisen jäsenmaan kautta, jolloin erä oli jo tullattu toisessa EU-maassa.

– Tänä vuonna torjunta-aineiden takia hylättyjä tuote-eriä on jo lokakuun loppuun mennessä ollut enemmän kuin koko viime vuonna. Syynä ei kuitenkaan todennäköisesti ole tuotteiden laadun heikentyminen esimerkiksi koronaviruspandemian takia, vaan Tullin valvonta on osunut paremmin huonolaatuisiin tuotteisiin, kertoo Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling.

Vuosittain Tulli valvoo noin 3 500 elintarvikkeen ja elintarvikekontaktimateriaalin määräysten mukaisuutta

Tullin elintarvikevalvonta kohdistuu tuotteisiin, joiden epäillään olevan määräysten vastaisia. Riskinarvioinnissa hyödynnetään esimerkiksi tietoa tuotteen alkuperästä ja valmistajasta. Tietolähteinä käytetään Tullin omien järjestelmien lisäksi esimerkiksi toisten jäsenmaiden tutkimustietoa.

Lisäksi valvotaan elintarvikkeita, joita ei epäillä määräystenvastaiseksi, mutta joita kulutetaan paljon. Satokauden vaihtelu ja valmistusprosessissa tapahtuneet virheet voivat heikentää elintarvikkeen laatua, jolloin ongelmat voivat olla sattumanvaraisia.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi