Ruuan ja energian nopea hinnannousu on näkynyt yhteydenottoina ja suurena ahdistuksena työttömien ja pienituloisten parissa. Työttömien Keskusjärjestö kannattaa Suomen sosiaali ja terveys SOSTE ry:n aloitetta perusturvan asteittaisesta korottamisesta kohti kohtuullisen minimin viitebudjettia sekä sitoa kaikki etuudet indeksiin. Toimeentulotuen ja työttömyysturvan tasoa tulee pikaisesti nostaa.

Yhteydenotot kertovat selkeää kieltä siitä, että joidenkin työttömien jokapäiväinen elämä on muuttumassa selviytymistaisteluksi, jossa ruuasta ja lääkkeistä tingitään. Työttömän on vaikeaa pitää yllä terveellistä ja työkykyä ylläpitävää ravitsemusta. Kirkon diakoniatyöstä kerrotaan, että jotkut asiakkaat tulevat asioimaan nälkäisenä. Ensin on huolehdittava ruuan saannista, vasta sitten voidaan aloittaa keskustelu elämäntilanteesta ja muusta avun tarpeesta.

Työttömien Keskusjärjestö ilmaisee vakavan huolensa Ukrainan kriisin myötä nopeasti muuttuneesta tilanteesta ja hintojen kallistumisesta Suomessa.

– Pienituloisille ja vähävaraisille on turvattava inhimillinen perustoimeentulo. Kuntien on tarkistettava köyhyysohjelmansa ja pidettävä huolta myös niistä ihmisistä, jotka kriisien keskellä usein jäävät unohduksiin, sanoo Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi.

Työttömien Keskusjärjestö on erittäin huolissaan myös EU-ruoka-avun tulevaisuudesta Suomessa. Nykyinen kuivaruokajakelu päättyy maaliskuussa. Työttömien Keskusjärjestö jäsenyhdistyksineen on olut yksi suurimpia EU-ruokajakajia Suomessa. Viime vuonna EU-ruokaa jaettiin yhdistysten kautta viime vuonna yhteensä 368 807 kiloa. EU:ssa on ollut valmisteilla uudistus, jossa ruoka-apu muuttuisi maksukorteiksi.

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski ihmettelee uudistuksen toimeenpanoa, joka saattaa aiheuttaa suuren aukon ruuan jakamiseen.

– Vielä ei ole tiedossa, milloin maksukortit saataisiin käyttöön, kuinka ne jaettaisiin avun tarvitsijoille ja kuinka suurella taloudellisella panostuksella ohjelma Suomessa toimeenpannaan. Yhdistykset mielellään tukevat avun tarvitsijoita, mutta ilman suurta taloudellista selkänojaa maksukorttiuudistus on mahdotonta toimeenpanna yleishyödyllisissä yhdistyksissä.

Työttömien Keskusjärjestön monet jäsenyhdistykset ylläpitävät ruokaloita, joissa voi aterioida edulliseen hintaan. Samoin monet yhdistykset jakavat kauppojen ja muiden organisaatioiden ns. hävikkiruokaa. Ruoka-avun jakajista ja jakeluajoista löytyy tietoa valtakunnalliselta verkkosivulta Ruoka-apu.fi.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi