YTM Pauliina Lukinmaa
Nykyinen Venäjän hallinto pyrkii tukahduttamaan toisinajattelijat lainsäädännöllisin rajoituksin. LHBTIQ+ (lesbo, homo- & biseksuaali, trans- & intersukupuolinen ja queer) -aktivistiliike on kuitenkin vakiintunut, verkostoitunut ja moniääninen. Yhteiskunnallinen ja valtiojohtoinen syrjintä ei ole onnistunut hiljentämään aktivistiliikettä.
YTM Pauliina Lukinmaa tutki etnografisessa, kulttuurintutkimuksen alan väitöskirjassaan LHBTIQ+-aktivistien toimintaa Pietarissa vuosina 2017–2019. Tutkimuksessa keskityttiin siihen, minkälaisia taktiikoita ja strategioita aktivistit hyödyntävät toteuttaakseen aktivismiaan nyky-Venäjällä, joka syrjii vähemmistöjään.
– LHBTIQ+-aktivismi sekä siihen liittyvä yhteiskunnallinen ja valtiojohtoinen syrjintä ovat edelleen usealle tuntematon ilmiö. Aihe on siksi yhteiskunnallisesti ja globaalistikin merkittävä tutkimuskohde. Autoritäärisissä yhteiskunnissa kansalaisyhteiskuntamallit eroavat demokraattisista yhteiskunnista, joissa rekisteröidyt kansalaisjärjestöt pyrkivät esimerkiksi vaikuttamaan suoraan valtionhallintoon, Lukinmaa kuvailee.
Venäjällä taas korostuu ruohonjuuritason toiminnan merkitys kansalaisliikkeissä, ja se jää usein huomiotta kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa. Toisaalta Venäjän valtion kontrolli ei aina kykene ulottumaan kansalaisliikkeiden toimintaan, sillä niiden verkostot ovat hyvin joustavia ja ne muuntautuvat jatkuvasti.
Lait ja rajoitukset heikentävät toimintamahdollisuuksia
Vuonna 2013 Venäjällä astui voimaan niin kutsuttu ”homopropagandalaki”. Se kieltää LHBTIQ+-ihmisistä puhumisen alaikäisille, mikäli keskustelun sävy on neutraali tai positiivinen. Lain myötä LHBTIQ+-henkilöiden läsnäolo on pyritty entistä tiukemmin piilottamaan yhteiskunnassa ja heidän toimijuuttaan on rajoitettu.
– Valvovan silmän alla LHBTIQ+-ihmiset joutuvat tasapainottelemaan ja havainnoimaan ympäristöään jatkuvasti. Samalla heidän täytyy arvioida, milloin ja miten on parasta piiloutua tai astua näkyviin. Lain seurauksena aktivistien toiminnasta on tullut entistä riskialttiimpaa ja jopa laitonta.
Kansalaisjärjestöjen ja aktiivisten kansalaisten toimintaa ja olemassaoloa vaikeuttavat muutkin lait. Ne pyrkivät muovaamaan sopeutuvia kansalaisia, jotta he noudattaisivat järjestelmän vaihtuvia tarpeita.
Asetetut rajoitukset heikentävät järjestöjen resursseja ja aktivistiverkoston toimintamahdollisuuksia.
– Rajoitukset ohjaavat venäläiset järjestöt toiminnan kohteiksi ja oppijan rooliin yhteistyöhankkeissa länsimaisten kansalaisjärjestöjen ja ylivaltiollisten toimijoiden kanssa. Toimintaympäristöt kansalaisyhteiskuntien välillä eroavat usein merkittävästi, jolloin esimerkiksi vakiintuneita aktivismin määritelmiä on tärkeää tarkastella kriittisesti, Lukinmaa toteaa.
LHBTIQ+-aktivistiliike koostuu järjestöistä, ruohonjuuritason ryhmistä ja vaikuttajista. Jälkimmäiset toimivat erityisesti online-ympäristössä ja heillä on tarpeellisia taitoja ja tietoja, joiden vuoksi he ovat kiinnostavia toimijoita liikkeen sisällä ja yhä enenevissä määrin myös sen ulkopuolella. Verkostoituneet aktivistit ja kansalaisjärjestöt hakeutuvat kansainvälisen LHBTIQ+-liikkeen ja sen ideoiden pariin.
– Myös LHBTIQ+-liikkeen sisällä on erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä ovat hyviä aktivismin toimintamuotoja sekä ja miten heitä itseään aktivisteina tulisi määritellä. Kansainvälisten ideoiden ja toimintamuotojen ohella peilaavat itseään Venäjän ja Neuvostoliiton aiempiin sukupolviin. Tässä ristipaineessa aktivismin toimintamuodoista, ja sen organisoimisesta sekä aktivistien identifioitumisesta käydään liikkeen sisällä jatkuvaa määrittelyä.
”Erilainen Venäjä on mahdollinen”
Lukinmaan mukaan venäläisen arjen tutkiminen on erityisen tärkeää juuri nyt, polarisoituneessa geopoliittisessa tilanteessa.
– Venäjä on maantieteellisesti valtava ja väestöltään monikulttuurinen ja -etninen yhteiskunta, jossa sosioekonomiset erot ovat suuria. Venäjää eikä varsinkaan venäläisiä tulisi määritellä entiteettinä tai hallintonsa kautta. Sama koskee myös pietarilaisten LHBTIQ+-aktivistien määrittelyä.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että venäläiset aktivistit pyrkivät irrottautumaan toiminnallaan edes hetkellisesti pelon ilmapiiristä. He myös haluavat ilmentää muille, että ilman pelkoa voi elää, ja että erilainen Venäjä voi olla mahdollinen.
Tutkimuksen aikana usea aktivisti toi esille, kuinka valtiojohto löytää aina uusia syntipukkeja kääntääkseen kansalaisten huomion pois maan sisäisistä ongelmista.
– Aktivistien toiminta on hyvin joustavaa. Sellaisen liikkeen tukahduttaminen ulkopuolelta, esimerkiksi Venäjän hallinnon toimesta, on vaikeaa.
Kulttuurintutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella perjantaina 23.9. klo 12. Väitöstilaisuutta voi seurata myös verkossa.