Esa Ylikoski Vapaa Ajattelija -lehden vastaava toimittaja

Koulujen alkaessa: Jumalanpalveluksiin osallistuminen oli pakollista vielä 1800-luvulla, jopa jalkapuurangaistuksen uhalla. Ei ole onneksi enää, ev.-lut. kirkon jäsenillekään.

Eikä aikuisten työpaikalla ole yleensä työpäivään kuuluvia jumalanpalveluksia eikä hartaushetkiä. Valtaosassa perheistä viikonlopun vieton tapoihin ei kuulu jumalanpalvelus kirkossa sunnuntaisin.  Kun näin on aikuisten elämässä, ei lapsiakaan ole syytä pakottaa koulupäivän tai päiväkotipäivän aikana osallistumaan jumalanpalveluksiin ja hartauksiin.

Mikäli lapsesi koululla on yhä tarkoitus liittää ev.-lut. seurakunnan jumalanpalveluksia ja hartauksia lukuvuoden 2022-23 toimintaan koulupäivien aikana, voit sanoa: ei kiitos. Tai vain ei ilman kiitoksia.

On siis mahdollista ilmoittaa koululle, että oppilas ei osallistu ev.-lut. kirkon tai minkään muunkaan yhteisön uskonnollisiin tilaisuuksiin. Samoin varhaiskasvatuksessa päiväkodille.

Tällöin oppilas voi osallistua uskonnollisesti sitouttamattomaan, kaikille sopivaan toimintaan uskonnonharjoituksen sijaan. Mitä useampi oppilas osallistuu katsomuksellisesti neutraaliin vaihtoehtoon, sitä varmemmin koulun pitää keskittyä järjestämään lapsille kaikille sopivaa, laadukasta ohjelmaa. Huoltajat voivat myös ilmoittaa koululle tietävänsä, että laki ja opetussuunnitelma eivät velvoita ev.-lut. kirkon jumalanpalvelusten ja hartauksien liittämiseen koulupäivien ohjelmaan. Opetuksen tulisi opetussuunnitelman mukaan olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.

Koulun ei pitäisi jakaa oppilaita ja päiväkotilapsia kahtia minkään uskonnon tai kirkon tilaisuuksien takia, vaan keskittyä ainoastaan lakisääteiseen, opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan. Eikä koulun tulisi pakottaa huoltajia ilmaisemaan lastensa kautta perheen suhtautumista uskontoihin tai uskonnottomuuteen, koska ne ovat arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojan piirissä.

Kunnat ja muut koulutuksen järjestäjät voisivat – siis lain ja ohjeiden mukaan voivat – päättää, että niiden oppilaitoksissa keskitytään vain uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamattomaan toimintaan. Tietävätkö kotikuntasi koulutuksen ja kasvatuksen päättäjät sen?

Esa Ylikoski

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi