Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistunut tietomurto on aiheuttanut paljon hätää ja ahdistusta, kun uhrien arkaluontoisia asiakastietoja on vuodettu julkisuuteen.

Tampereen seurakunnat vastaa kasvaneeseen keskustelutarpeeseen laajennetuilla päivystysajoilla. Tampereen seurakuntien päivystävä pappi vastaa puheluihin arkisin klo 12-18 numerossa 0408048005.

Lisäksi seurakunnan työntekijöitä on tavattavissa Kalevankankaan hautausmaalla keskiviikosta lauantaihin 28.-31.10. Työntekijät päivystävät hautausmaalla kappelin tuntumassa keskiviikosta perjantaihin kello 14-18 ja lauantaina 15-20.

– Nyt on tärkeää, että kukaan ei jää huoliensa kanssa yksin. Me seurakunnan työntekijät seisomme ihmisten rinnalla ja tarjoamme läsnäoloa ja luottamuksellista keskusteluapua, kertoo pastori Ville Aalo.

– Kenenkään ei tarvitse olla häpeissään tapahtuneesta. On hienoa, että ihminen on uskaltanut hakea apua. Julmaa on se, että apua hakeneet ihmiset ovat joutuneet nyt rikoksen uhriksi. Se on häpeällistä, Aalo lisää.

Muista myös nämä:

  • Kirkosta saa apua myös iltaisin ja öisin. Kirkon valtakunnallinen Palveleva puhelin on avoinna joka päivä kello 18-24 numerossa 0400221180. Lisätietoa mm. chattipalvelusta löytyy täältä: https://evl.fi/kirkonkeskusteluapu.
  • Diakoniatyöntekijöiden kanssa voit keskustella henkilökohtaisista asioista. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Voit tavata heidät joko seurakunnan tiloissa tai muualla sinulle sopivassa paikassa. Tampereen seurakuntien diakonien neuvontapuhelimet: https://tampereenseurakunnat.fi/tukea_ja_apua/diakonista_tukea

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi