Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen osallistuu lauantaina Unkarin
kieltämään Budapest Prideen osana kansainvälistä vihreiden parlamentaarikkojen ryhmää.
Osallistumisella vihreät osoittavat tukensa Priden järjestäjille, jotka puolustavat kaikille
kuuluvaa kokoontumis- ja sananvapautta Orbánin hyökkäyksiä vastaan.
Euroopan vihreät osoittavat täyden tukensa lauantaina 28.6. järjestettävälle Budapest Pridelle. Tapahtumaan osallistuu lukuisia vihreitä kansanedustajia kansallisista ja Euroopan parlamentista – Suomesta eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Suomen ensimmäinen avoimesti
”Elämme aikaa, jolloin ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta haastetaan ympäri maailmaa – myös Euroopassa. Tehtävämme on puolustaa perusoikeuksia autoritäärisiltä johtajilta ja ääriliikkeiltä kaikkialla. Hyökkäys yksien oikeuksia vastaan on hyökkäys meitä kaikkia vastaan”, Tynkkynen toteaa.
Unkari kielsi tänä vuonna Pride-tapahtumat perustuslain muutoksella ja uudella lailla, jotka pohjautuvat vuonna 2021 säädettyyn homopropagandalakiin. Euroopan komissio on vienyt Unkarin homopropagandalaista EU-tuomioistuimeen, ja Suomi on tehnyt komissiota tukevan väliintulon.
”Unkarin Pride-kielto on räikeässä ristiriidassa eurooppalaisen lainsäädännön kanssa, eikä sitä siksi tule noudattaa. Kielto on kuitenkin vain uusin askel huolestuttavalla tiellä, jolla pääministeri Viktor Orbán on pitkään suistanut maataan syvemmälle autoritarismiin. Euroopan komission pitää puuttua määrätietoisesti perusoikeuksia ja vapauksia häikäilemättä rikkoviin päätöksiin – ja ottaa käyttöön riittävät vastatoimet”, Tynkkynen katsoo.
Kokoontumis- ja sananvapaus koskee kaikkia eurooppalaisia – myös Unkarissa. Kansalaisten
perusoikeudet on turvattu niin EU:n perusoikeuskirjassa, EU:n perussopimuksissa, Euroopan
ihmisoikeussopimuksessa kuin EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä. EU:n julkisasiamies Tamara ?apeta on ratkaisuehdotuksessaan 5.6. todennut, että Unkarin homopropagandalaki on eurooppalaisen lainsäädännön vastainen.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on muistuttanut, että marssiminen oikeuksien puolesta on perusvapaus. Hän on vaatinut Unkaria sallimaan Priden järjestämisen.
”Autoritääristen johtajien ja äärioikeiston pelikirjaan kuuluu hyökätä aina ensin vähemmistöjä kuten sateenkaari-ihmisiä vastaan. Vapauksien murentaminen ei kuitenkaan koskaan jää siihen. Turkin, Venäjän ja monien muiden maiden esimerkit osoittavat, että jos hyökkäyksiä vähemmistöjä vastaan katsotaan läpi sormien, kukaan ei lopulta ole turvassa”, Tynkkynen muistuttaa.