Eduskunnan oikeusasiamies (OA) Petri Jääskeläinen pitää poliisilta vaadittavan korostetun puolueettomuuden kannalta ongelmallisena sitä, että kaksi Black Lives Matter -mielenosoitusta valvonutta poliisimiestä meni valokuviin pidellen mielenosoituskylttejä.

Kokouksen päättäminen ei viipynyt moitittavasti

Kesäkuussa 2020 pidettyyn mielenosoitukseen osallistui ainakin 3 000 ihmistä, kun tuolloiset kokoontumisrajoitukset olisivat sallineet vain 500 osallistujaa. Sekä poliisi että mielenosoituksen järjestäjä näyttävät joutuneen yllättävään tilanteeseen, kun paikalle tulikin moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin oli odotettu. Poliisin toimenpiteet kokouksen päättämiseksi eivät OA:n mukaan viipyneet tavalla, joka olisi antanut hänelle aihetta toimenpiteisiin.

Mielenosoituksen valvojien tulee pysyä puolueettomassa roolissaan

OA:n mukaan mielenosoitusta valvomassa olevan poliisimiehen ei tule ottaa kantaa mielenosoituksen puolesta tai sitä vastaan, vaan hänen on pysyttävä neutraalina. Tässäkin tapauksessa poliisit olivat virkapuvussa olleet paitsi turvaamassa kokoontumisvapauden käyttämistä nimenomaan myös valvomassa, että järjestäjä täyttää lain mukaiset velvollisuutensa.

OA korosti, että kysymys ei ole siitä, mikä mielenosoituksen aihe oli ja kuinka yleisesti kannatettavana sitä mahdollisesti pidetään. Vaikka poliisin velvollisuuksiin kuuluu rasismin vastustaminen, ei tämä oikeuta poliisimiehiä poikkeamaan puolueettoman valvojan roolista. Poliisin tulee toimia niin, että toiminta myös ulospäin näyttää puolueettomalta.

Poliisilta vaaditaan sen tehtävien luonteen vuoksi korostettua puolueettomuutta. Onkin tärkeää, että poliisi pitää tarkasti huolen siitä, että epäilyille puolueellisuudesta ei synny kasvualustaa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi