Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimus toteutettiin jo neljännen kerran. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolet, 53 prosenttia, suomalaisista kokee maailmankuvansa muuttuneen viimeisten kahden vuoden aikana.

Maailmantilanteen muuttuminen näkyy huolissa, sillä sodat ja sodan uhka ovat nousseet luokiteltujen huolien listan kärkijoukkoon. Myös pandemialla on ollut oma vaikutuksensa. Vastauksissa kuvaillaan turvallisuuden tunteen menettämistä ja luottamuksen rapautumista päättäjiä ja myös mediaa kohtaan. Kysely tehtiin huhtikuun alussa.

“Viime vuonna teettämässämme vastaavassa tutkimuksessa koronan aiheuttama poikkeusaika näkyi vain vähän. Nyt muuttunut maailmantilanne näkyy selvästi. Pelkojen joukkoon on nyt noussut sota ja sen uhka, erityisesti se huolestuttaa vanhempia vastaajia. Toisaalta suomalaiset haaveilevat edelleen hyvin arkisista asioista kuten työstä, terveydestä sekä siitä, että läheisillä on asiat kunnossa. Nuorten tyytyväisyys omaan elämäänsä on laskenut ja se on erityisen hälyttävää”, summaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan asiakkuuspäällikkö Jenni Müller.

Maailmankuvan muutoksesta ja epävarmuudesta huolimatta enemmistö suomalaisista, 79 prosenttia, on tyytyväisiä elämäänsä. Tyytyväisyys omaan elämään on kuitenkin laskenut joka vuosi. Yhteensä joka viides suomalainen on tyytymätön elämäänsä. Ikäryhmistä kaikkein tyytymättömimpiä ovat 15–29-vuotiaat naiset. Matalinta tyytyväisyys omaan elämäänsä on työttömillä sekä koululaisilla ja opiskelijoilla.

Ilahduttavaa on, että tutkimuksen mukaan entistä pienempi joukko, 16 prosenttia, kokee olevansa syrjityssä asemassa Suomessa. Nuoret kokevat olevansa syrjityssä asemassa enemmän kuin muut.

Iso osa nuorista ei pidä niin sanottua perinteistä mediaa ensisijaisena tiedonlähteenään. 15–29-vuotiaista jopa 44 prosenttia sanoo hankkivansa tietonsa mieluummin alkuperäislähteistä kuin perinteisestä mediasta ja 43 prosenttia luottaa enemmän ihmisten aitoihin kertomuksiin kuin uutistoimittajiin. Vastauksissa näkyy sosiaalisen median merkitys nuorten mediankäytössä.

Suomalainen uutismedia on suomalaisten mielestä kuitenkin yleisesti ottaen luotettava ja nopea, vaikka vain puolet oli sitä mieltä, että se haastaa ja kyseenalaistaa tarpeeksi. Suomalainen uutismedia ei myöskään avointen vastausten perusteella anna tarpeeksi monipuolista kuvaa Suomesta.

“Tällaisten tutkimusten tekeminen on uutistyölle tärkeää. Haluamme tietää, mitä suomalaiset ajattelevat, mikä heille on tärkeää ja mistä he ovat huolissaan. Uutistyössä yleisön luottamus täytyy lunastaa joka päivä, siksi haluamme kuulla suomalaisia, sanoo Ylen Uutisdeskin päällikkö Minna Asikainen.

Suomalaisten pelot ja haaveet -tutkimus toteutettiin Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnassa nyt neljättä kertaa. Tutkimuksen tuloksia aiotaan käyttää laajasti journalismissa.

Tutkimuksen kohderyhmänä oli yli 15-vuotias suomenkielinen väestö (pl. Ahvenanmaa). Tutkimukseen vastasi 2033 suomalaista. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin IROResearchin internet-paneelissa 29.3.–18.4.2022 välisenä aikana. Tulosten virhemarginaali on (suurimmillaan) +/- 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi