Joka kevät risujen poltto aiheuttaa useita maastopaloja Pohjois-Karjalan alueella, joten pelastuslaitos toivoo ihmisiltä huolellisuutta ja vaihtoehtoisten menetelmien harkitsemista.
Onnettomuustilaston mukaan Pohjois-Karjalassa sattui vuonna 2015 huhti-toukokuun aikana yksitoista maastopaloa jotka aiheutuivat risujen poltosta.
Kevätkuukausista toukokuu on maastopalojen osalta yleensä vilkkain kuukausi pelastuslaitokselle. Risujen poltosta aiheutuneet maastopalot johtuvat pääsääntöisesti huolimattomuudesta.
Vuodesta toiseen maastopalojen yleisimmät syttymissyyt ovat:
– Valvomaton risujenpoltto- ja kulotus. Lyhytkin katkos valvonnassa voi aiheuttaa tulen leviämisen ympäristöön. Esimerkiksi 10 minuutin kahvitauon aikana tuli on päässyt leviämään niin, että sammuttamiseen on tarvittu ammattiapua.
– Risujenpolttajan kertaalleen sammutettu alue tai nuotio on syttynyt uudelleen ja levinnyt ympäristöön. Erityisesti tuulenpuuskat ja kuiva maapohja ovat lisänneet riskiä uudelleen syttymisessä.
Lisäksi aiheettomat ilmoitukset työllistävät jonkin verran pelastuslaitosta. Siksi olisikin tärkeää, että ennen hätäkeskukseen soittamista varmistetaan onko kysymyksessä hallinnassa oleva risujen poltto vai todellinen hätätilanne.
Risujen polttaminen
Mikäli risujen polttamiseen kaikesta huolimatta päädytään, tulee polttamisen luvallisuus varmistaa kunnan ympäristöviranomaiselta.
- Pääsääntöisesti polttaminen on kielletty taajama-alueilla. Haja-alueella polttaminen on usein sallittu, kunhan naapureille ei aiheudu siitä haittaa.
- Jätteiden polttaminen on aina kielletty. Polttaa saa ainoastaan käsittelemätöntä puutavaraa hakkuutähteitä, pensaiden leikkuutähteitä, olkia ja heinää. Lehtien polttamista on syytä välttää runsaan savunmuodostuksen takia.
- Avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman lupaa. Avotulen teossa on varauduttava tulen sammuttamiseen. Tärkeätä on noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta sekä varata alkusammutusvälineitä tulen leviämisen estämiseksi.
- Lopuksi tuli on sammutettava huolella ja huolehdittava riittävästä jälkivartioinnista. Jälkivartiointia on syytä jatkaa riittävän pitkään – tuli voi syttyä sään muuttuessa seuraavana päivänäkin.
- Polttaja on vastuussa seurauksista.
- Polttaminen on turvallisinta tehdä aikana, jolloin lunta on vielä jonkin verran maassa. Toukokuussa maa on usein liian kuivaa polttamiseen. Sateinen sää on huono runsaan savunmuodostuksen takia. Tuulisella säällä polttamiseen ei ole syytä ryhtyä.