500px-Iisalmi.vaakuna.svg

Kaupunginhallitus palautti ydinkeskustan asemakaavan muutosehdotuksen uudelleen valmisteluun marraskuussa 2015. Nyt uudet suunnitelmat ovat valmistuneet ja ydinkeskustan asemakaavan muutos on edennyt ehdotusvaiheeseen. Tekninen lautakunta käsittelee kaavaa kokouksessaan 3.5.2016. Nähtäville asetetaan lautakunnan ja kaupunginhallituksen niin päättäessä uusi ratkaisu, johon voi tutustua kaupungintalolla sekä kaupungin internet-sivulla.

Kaavassa Louhenkatua kehitetään kävelypainotteisena liike- ja ravintolakatuna. Uusi asuinrakentaminen keskitetään pääosin Kauppakadun ja Riistakadun varrelle. Uusien asuinrakennusten maantasokerros toteutetaan liike- ja toimistotiloina tai asumisen yhteiskäyttötiloina.  Pysäköintiä kehitetään koko kaava-alueella. Maanalainen, sekä kortteleiden sisäinen pihakannen alla oleva pysäköinti sallitaan lähes koko kaava-alueella. Varsinaisen pysäköintitalon rakentaminen sallitaan kortteliin 5 Riistakadun ja Savonkadun kulmaan. Maakunnallisesti- ja paikallisesti merkittävät rakennukset suojellaan kaavassa eritasoisilla suojelumerkinnöillä.

Kauppakadun varteen ja Louhenkadun eteläosaan on osoitettu 4-kerroksista rakentamista. Savonkatu ja Louhenkadun pohjoisosa rakentuisi 3-kerroksisena. Entisen Postitalon eteläpuoleisen tontin eteläisin kulma on merkitty 5-kerroksisena. Nykyisen linja-autoaseman liikennöintipihan pohjoisosaan on varattu alue takseille. Urheilu- ja virkistyspalveluiden alueen länsipuolelle on osoitettu erillinen tontti joka sallii rakennuksen käyttötarkoituksen esim. linja-auto- ja taksiasemana. Urheilu- ja virkistyspalveluiden alueelle Pohjolankadun varteen muodostuu uusi toimintapuisto.

Alueella on toteutunut n. 26 000 k-m2 rakentamista ja uutta rakentamista sallitaan yhteensä n. 21 000 k-m2. Louhenkadun osalta ylimmän kerroksen sisäänveto on 3 m, joka säilyttää kadun nykyistä mittakaavaa. Netissä saadun nimistökyselyn ja nimistötyöryhmän käsittelyn jälkeen kaavaan on tullut uutta nimistöä. Torilla sijaitsevan kävelykadun nimeksi on osoitettu Torikuja, uuden joukkoliikennekadun nimeksi Linjurikatu ja linja-autoaseman itä-puolelle sijoittuvan toiminnallisen viheralueen nimeksi Pirssipuisto.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi