kotimaanbanneri

Keskimäärin 36 % koko vuoden maasto- ja ruohikkopaloista syttyy huhti-toukokuussa. Näitä paloja on syttynyt tämän vuoden toukokuussa noin 18 % enemmän kuin viime vuonna. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön turvallisuusasiantuntija Jari Poudan mukaan ennakointi ja alkusammutustaidot voivat estää suuret vahingot. Alkusammutustaidot kannattaa hankkia käynnissä olevasta LähiTapiolan maksuttomasta Sankarikoulutuksesta.

Tilastotietojen mukaan maasto- ja ruohikkopalojen piikki osuu toukokuulle. Lumen alta paljastuva edellisvuoden kuivunut ruohikko syttyy herkästi palamaan. Maastopalovaara poistuu, kun kasvukausi lähtee jälleen käyntiin. Vuosina 2013–2015 huhti-toukokuussa syttyi 2 962 maastopaloa. Tämä on keskimäärin 36 % koko vuoden maastopaloista. Tänä vuonna huhti-toukokuussa on syttynyt 615 paloa, mikä on 18 % enemmän kuin edellisvuonna.

SPEKin turvallisuusasiantuntija Jari Pouta sanoo, että ihmisten oma harkinta ja ennakointi ovat tärkeimmät välineet maasto- ja ruohikkopalojen ennaltaehkäisemiseksi.

– Liikkuvasta autosta lentävä palava tupakka on yksi riski ja avotuli toinen. Erityisesti kertakäyttögrillit voivat aiheuttaa vahinkoja. Ihmisten kannattaisi varata grillausretkelle mukaan pullollinen vettä ja autoon käsisammutin pieniä vahinkoja varten. Kotipihalla grillatessa sammutusvälineet kannattaa pitää lähietäisyydellä.

Pahimmillaan maastopalo leviää rakennuksiin.

–Vuosittain maksetaan korvauksia useista suurista rakennuspalovahingoista, jotka ovat syttyneet, kun roskienpoltto on levinnyt maastopaloksi. Roskienpolttoon ja kulottamiseen ei pidä ryhtyä, jos alueella on ruohikko- tai metsäpalovaara. Vaikka varoitusta ei olisikaan annettu, on vesiletkut ja muut alkusammutusvälineet varattava käyttövalmiiksi roskia poltettaessa, toteaa projektijohtaja Antti Määttänen LähiTapiolasta.

Jari Pouta muistuttaa, että sammutusvälineiden pariksi tarvitaan alkusammutustaidot. Alkusammutustaitojen avulla toiminta hätätilanteessa on nopeaa ja tehokasta. Taidot voi hankkia parhaillaan käynnissä olevasta Sankarikoulutuksesta, jota LähiTapiola tarjoaa maksutta ympäri maata. Sankarikoulutus tarkoittaa alkusammutuskoulutusta, joka täyttää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön AS1-koulutuksen vaatimukset. Itselleen sopivan koulutusajankohdan ja -paikan voi katsoa osoitteesta http://www.sankarikoulutus.fi/

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi