161658255072c4856d3da53a2a05e1214541c9_06600000000002880_0

Yhtiön aiemmin pettäneiden verkkojen valvontaa tehtäisiin jatkossa osin Jyväskylän sijaan Ruotsista.

Soneran Global Services And Operations -yksikön tammikuun puolivälissä alkaneet yhteistoimintaneuvottelut uhkaavat yhtiön asiakkaiden verkkojen laatua ja tietoturvaa. Suomalaisten teleyhteyksien kannalta uhkaavin asia on se, että Jyväskylässä tällä hetkellä sijaitseva verkonvalvonta tullaan työnantajan toimesta siirtämään yksikön osalta Ruotsiin.

Ammattiliitto Pron mukaan yhtiön henkilöstö on tehnyt kaikkensa vakuuttaakseen työnantajan siitä, että tekeillä on vakava virheliike.

– Miten tämä muutos parantaisi verkon laatua, kun Suomessa olevalta henkilöstöltä viedään mahdollisuuksia korjata virheitä ja kehittää verkon toimintaa, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kysyy.

– Todennäköisesti tietoturva tulee kärsimään, kun tietoyhteiskunnalle tärkeän verkon toimintaa ryhdytään valvomaan Suomen rajojen ulkopuolella, meren takaa satojen kilometrien päästä. Yhtiön Suomen johto ei kuitenkaan näe tässä mitään ongelmia.

Valvova viranomainen Viestintävirasto on pyytänyt selvitystä TeliaSoneralta sen verkoissa viime aikoina toistuvasti olleista vakavista virheistä.

Bernerin selvitettävä tilannetta

Ammattiliitto Pro on lähettänyt tänään kirjeen viestintäministeri Anne Bernerille, jossa ministeriä pyydetään selvittämään verkonvalvonnan nykytilannetta, kehitystarpeita sekä mahdollisuutta muuttaa lainsäädäntöä, jotta suomalaisten verkkoyhteyksien toiminta Suomessa turvataan.

Pro ja TeliaSoneran henkilöstö vaativat yhtiön johtoa ja valtionhallintoa tekemään kaikkensa, jotta nyt siirrettävä verkonvalvonta säilyisi Suomessa.

Pro muistuttaa, että tietoyhteiskuntakaaren säädökset edellyttävät, että verkonvalvonnan ja operoinnin on oltava palautettavissa Suomeen.

– On vaikea nähdä miten tämä onnistuu, kun tähän liittyvää osaamista hävitetään yhtiöstä. Nykyisin siirrettävässä yksikössä verkkovalvontaa hoitaa Jyväskylässä parikymmentä henkilöä, Jorma Malinen korostaa.

– Lainsäädäntö ei tällä hetkellä takaa suomalaisille tärkeiden verkkotoimintojen sijoittumista maan rajojen sisäpuolelle, joten sitä on muutettava.

TeliaSoneran maajohtaja Valdur Laid on aiemmin sanonut Ylen haastattelussa, että verkonvalvonta on aina säilynyt ja tulee säilymään Suomessa. Nyt konserni on päättänyt tehdä kuitenkin juuri päinvastoin.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi