Juankosken kaupunki ja Kuopion kaupunki yhdistyvät 1.1.2017. Yhdistymissopimuksen hyväksymisen yhteydessä valtuustot linjasivat, että mikäli kuntia koskevan lainsäädännön uudistaminen muuttaisi kuntavaalien ajankohtaa tai jättäisi niiden järjestämiseen vaihtoehtoja, tulee vaalien järjestäminen toteuttaa niin, että kaupunkien yhdistyminen esitettynä ajankohtana on toteutettavissa joustavasti ja ensisijaisesti ilman valtuustojen yhdistämistä. Päätöksessä linjattiin, että seuraavien kuntavaalien toteuttamistavasta päätetään erikseen, kun valmisteilla olevan lainsäädännön sisältö on tiedossa.
Viranhaltijavalmistelussa on muotoiltu muutosehdotusta yhdistymissopimuksen kohtaan 5.2. Muutettu yhdistymissopimus on ollut julkisesti nähtävillä. Yhdistymissopimuksen muutoksesta ei ole tehty määräaikana huomautuksia.
Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenmäärä on yhdistymishetkellä 65, joista 6 valtuutettua on Maaningan ja Kuopion yhdistymissopimuksen mukaisesti Maaningan kunnanvaltuustosta. Juankosken kaupungin valtuutetuista tulee yhdistyneeseen valtuustoon 7 valtuutettua.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Juankosken ja Kuopion kaupunkien välisen muutetun yhdistymissopimuksen sopimuskohdan 5.2. osalta.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen esitys Kuopion kaupungille kuntapaikoista vuonna 2016
Työ- ja elinkeinoministeriön asettamien tavoitteiden mukaisesti myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille on saatava 285 kuntapaikkaa Pohjois-Savossa. ELY-keskuksen ja Kuopion kaupungin välillä pidettyjen neuvotteluiden pohjalta ELY-keskus esittää, että Kuopion kaupunki vastaanottaa vähintään 60 myönteisen oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa vuoden 2016 aikana. Luku sisältää Kuopion kaupungille esitettävät vähintään 50 ja Juankosken kaupungille esitettävät 10 kuntapaikkaa. Turvapaikanhakijat ohjattaisiin Kuopioon Pohjois-Savon alueella sijaitsevista vastaanottokeskuksista. Turvapaikanhakijoiden lisäksi Pohjois-Savon ELY-keskus on esittänyt, että Kuopion kaupunki jatkaisi kiintiöpakolaisten vastaanottamista 65 kuntapaikan vuosikiintiöllä.
Kaupunginhallitus esittää, että 1) kaupunginvaltuusto tekee päätöksen 50 kuntapaikan tarjoamisesta oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille vuonna 2016. Kuntapaikkoja tarjotaan sitä mukaan, kun asuntoja vapautuu; 2) valtuuttaa kaupunginhallituksen tekemään kotoutumisen edistymisestä annetun lain mukaisen sopimuksen Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa.
Keskustelun kuluessa valtuutettu Kimmo Kivelä teki kannatetun muutosesityksen, että kaupunginvaltuusto hylkää kaupunginhallituksen esityksen. Äänestyksessä annettiin 52 jaa-ääntä ja 8 ei-ääntä, joten kaupunginhallituksen esitys hyväksyttiin.
Äänestysaluejaon muuttaminen Kuopion kaupungissa
Edellisistä vaaleista saadun palautteen ja väestömäärän kasvuennusteen perusteella äänestysaluejakoon on ehdotettu tehtäväksi seuraavat muutokset:
– äänestysalue Pirtti (88) jaetaan äänestysalueiksi Pirttiniemi (88) ja Savolanniemi (89)
– äänestysalue Rautaniemi (93) jaetaan äänestysalueiksi Rautaniemen tyvi (93) ja Rautaniemen kärki (97).
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kuopion kaupungin äänestysaluejaon 15.10.2016 lukien esityksen mukaisesti.