Oulun käräjäoikeus on tuominnut tänään 25.4.2016 antamallaan tuomiolla vuonna 1955 syntyneen, silloisen Oulun liikenneturvalli-suuskeskuksen jo eläkkeelle jääneen ryhmänjohtajan virka-aseman väärinkäyttämisestä 40 päiväsakkoon. Teko oli tapahtunut ajalla 9.5.2010 – 23.10.2012 silloisessa Oulun liikenneturvallisuuskeskuksessa.
Kyseinen ryhmänjohtajana toiminut ylikonstaapeli oli kuudessa tapauksessa poistanut tai pyytänyt alaistaan poistamaan rikesakko-tapauksen automaattisen liikennevalvonnan (ns. tolppakamera-jutut) toimistosovelluksesta sen vuoksi, että ajajana oli ollut poliisi tai poliisilaitoksen vartija. Viidessä tapauksessa ryhmänjohtaja oli muuttanut tai pyytänyt alaistaan muuttamaan riksesakon pelkästään kirjalliseksi huomautukseksi sen vuoksi, että ajajana oli ollut poliisi.
Toista vastaajana ollutta Oulun liikenneturvallisuuskeskuksen vararyhmänjohtajana toiminutta ylikonstaapelia vastaan ajettu syyte hylättiin vanhentuneena.
Nykyisin alueelliset liikenneturvallisuuskeskukset (joita oli aikaisemmin seitsemän) on jo lakkautettu ja kaikki poliisin automaatti-sen liikennevalvonnan kiinteiden valvontapisteiden kuvaustiedot valokuvineen siirtyvät Helsingin Malmilla sijaitsevaan Poliisin liikenneturvallisuuskeskukseen. Tuo liikenneturvallisuuskeskus toimii Poliisihallituksen ohjauksessa, mutta kuuluu hallinnollisesti Helsingin poliisilaitoksen alaisuuteen.