Kontiolahden kunnassa alkuvuodesta perustettu taloustyöryhmä on linjannut talouden tasapainottamistavoitteet. Taloustyöryhmässä käsitellyillä toimenpiteillä haetaan kestävää menojen hallintaa, ja pitkän aikavälin suunnitelma on tehty terveen talouden pohjaksi. Tavoitteet ovat kunnanhallituksen käsittelyssä tulevana maanantaina 4. marraskuuta.
Taloustyöryhmä on käsitellyt erityisesti henkilöstösuunnittelua, tilojen käyttöä ja organisaatiorakennetta. Talousarvioraami tuleville vuosille on erittäin tiukka. Taloustyöryhmä ei kuitenkaan tässä vaiheessa esitä yhteistoimintamenettelyn käynnistämistä, vaan taloutta tasapainotetaan pitkän aikavälin henkilöstö- ja taloussuunnittelulla sekä lähivuosien niukalla menobudjetilla. Organisaatiorakennetta on taloustyöryhmän mukaan tarkasteltava jatkuvasti.
Henkilöstömenojen hallinnassa painottuu erityisesti ennakoiva henkilöstösuunnittelu. Seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkeiän saavuttaa noin 170 ihmistä, mikä on reilu kolmasosa kunnan vakituisesta henkilöstöstä. Yhtenä tehtävänä on laatia koko kunnan hallinto- ja toimistopalveluselvitys, jonka tavoitteena on luoda tarkoituksenmukaisimmat tavat järjestää kyseiset palvelut.
Tavoitteena on lisäksi luopua niistä kiinteistöistä, joille ei ole kunnassa tarvetta tai joiden ylläpitokustannukset ovat korkeat hyötyyn nähden.
Tulevina vuosina on tulossa kunnan historian mittavimmat investoinnit: Kirkonkylän ja Lehmon yhtenäiskoulut, kirkonkylän terveysasema ja Lehmon päiväkoti.
– Investoinnit ja Siun soten maksuosuuden kehitys aiheuttavat paineita menojen hillitsemiseksi myös tulevaisuudessa. Samaan aikaan tarvitsemme määrätietoisia toimenpiteitä yritysten toimintaedellytysten kehittämiseksi ja työttömyyden vähentämiseksi, kunnanjohtaja Jere Penttilä kertoo.