Kuvaoikeudet: Oikeutta Eläimille Ry
Oikeutta eläimille on tehnyt rikosilmoituksen HKScanin Paimion teurastamosta sekä Sastamalan teurastamosta. Yhdistys vaatii teurastamoiden sulkemista välittömästi. Tapahtuneet rikokset on tutkittava huolellisesti.
Eilen julkaistut videot osoittavat, että eläinsuojelulakeja rikotaan teurastamoissa jatkuvasti, säännönmukaisesti ja törkeällä tavalla.
– Eläinten julma kohtelu on otettava vakavasti. Järkytystä herättäneet salakuvat eläintuotannosta eivät koskaan ole vieneet tuotannon edustajaa oikeudelliseen vastuuseen. Nyt rikokset ovat yksiselitteisesti näkyvillä. Jatkammeko edelleen välinpitämättömyyttä, kysyy Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -yhdistyksestä.
Eläimiä hakataan jatkuvasti ja sähköpiiskaa käytetään rutiininomaisesti. Sähköpiiskaa käytetään myös eläinten kasvoihin. Sähköiskuja annetaan tilanteissa, joissa eläimen on mahdotonta liikkua eteenpäin tai eläin on jo liikkeessä. Usein sähköiskut ovat jatkuvia ja kestävät pitkään. Lampaita käsitellään raahaamalla jaloista ja turkista. Lampaita hakataan muovilaatikolla. Lehmien häntiä taitetaan ja väännetään.
Kaikki edellämainitut menetelmät ovat eläinsuojelulain vastaisia.
Rikokset ovat julkaistun videomateriaalin perusteella jatkuneet pitkään ja niihin ovat syyllistyneet useat videoilla esiintyneet henkilöt. Ne ovat kohdistuneet suureen määrään eläimiä. MTV:n haastatteleman Sastamalan teurastamon toimitusjohtajan mukaan videolla näkyvät menetelmät ovat laatikolla hakkaamista lukuun ottamatta “normaalia teurastustoimintaa”. Oikeutta eläimille ei usko, että teurastamoiden omavalvonta ratkaisee näin vakavia ongelmia.
– Mikäli väkivaltaan ei edelleenkään puututa ja teurastamot saavat jatkaa toimintaansa, on se osoitus siitä, ettei eläimillä ole lainsuojaa Suomessa, Muurimaa toteaa.
Yhdistys on julkaissut lisää videomateriaalia Suomea maanantaina järkyttäneiltä Paimion ja Sastamalan teurastamoilta. Pidemmillä videoilla väkivallan ja lainvastaisten julmuuksien laajuus tulee esille selvästi.
Paras tapa irtisanoutua eläintuotannon väkivallasta on olla käyttämättä eläinteollisuuden tuotteita.