45702_Ostersundom_1

Maanantaina 21.3.2016 kello 23 aikaan ryöstettiin Östersundomin SIWA-myymälä. Osoitteessa Kraputie 2 sijaitsevaan myymälään tuli juuri ennen sulkemisaikaa nuori mies, joka käsiaseella uhkaamalla pakotti liikkeessä yksin olleen myyjän luovuttamaan kassasta rahaa. Ryöstäjä sai saaliikseen vähäisen summan rahaa. Myyjä ei loukkaantunut fyysisesti teon yhteydessä.

45703_Ostersundom_2

Ryöstäjä oli teon aikana peittänyt kasvonsa tummalla kommandopipolla, mutta myyjän havaintojen ja valvontakameroiden tallenteiden perusteella tekijä on valkoihoinen mies. Mies puhui suomea. Hän oli pukeutunut ns. tuulipukuun, johon kuului tumma hupullinen pusero, jonka olkapäillä on leveät valkoiset raidat ja tummat housut. Jalassa ryöstäjällä oli valkoiset kengät.

Teon jälkeen tekijä oli ilmeisesti poistunut Kraputietä edelleen Porvoon suuntaan. Poliisin suorittamissa tutkimuksissa on tullut ilmi viitteitä, että ryöstäjä olisi ollut liikkeellä autolla, joka on ollut pysäköitynä läheisen Sotungintien varressa.

Poliisi julkaisee tiedotteen mukana valvontakameroiden kuvaa tekijästä ja pyytää media julkaisemaan kuvat yleisöltä saatavia vihjeitä varten. Vihjeitä tekijästä ja hänen mahdollisesti käyttämästään ajoneuvosta otetaan vastaan puhelinnumerossa 0504560230 tai Helsingin poliisin sähköpostiosoitteessa ryosto.helsinki@poliisi.fi.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi