546973_10150764056557008_787554992_n

Hallituksen esittämät leikkaukset kehitysrahoituksesta kohdistuvat rajusti kehitysyhteistyötä tekeviin järjestöihin. Lastenoikeusjärjestö Plan Suomi joutuu aloittamaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Kehitysrahoituksen leikkaukset vaikuttavat dramaattisesti köyhimpien maiden lapsiin. Hallitus on päättänyt leikata ensi vuoden valtion budjetissa kehitysyhteistyöjärjestöiltä 49 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 43 prosentin leikkausta ilman porrastusta tai siirtymäaikaa.

Maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten, erityisesti tyttöjen, hyväksi työskentelevälle Plan Suomelle leikkaukset tarkoittavat sitä, että joudumme jättämään kesken kokonaisia kehitysohjelmia ja arviolta 180 000 lasta putoaa apumme ulkopuolelle. Lisäksi monet pitkäjänteisen työn laajemmat tulokset köyhyyden vähentämiseksi ja lasten oikeuksien edistämiseksi jäävät saavuttamatta.

– Näin raju leikkaus kansalaisjärjestöiltä osoittaa täydellistä arvostuksen puutetta kansalaisjärjestöjen työtä kohtaan. Se on hallitukselta vastuutonta ja epäoikeudenmukaista, ja sen seuraukset osuvat pahiten maailman köyhimpiin lapsiin, sanoo Plan Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Leikkaukset vaikuttavat väistämättä myös Planin toimintaan Suomessa. Keskiviikkona 19.8. alkavat yt-neuvottelut koskevat järjestön koko henkilöstöä eli noin 50 työntekijää. Mahdolliset irtisanomiset tarkoittavat enintään 20 henkilötyövuotta.

– Hallituksen radikaali leikkaus tarkoittaa Planille vähintään 2,5 miljoonan euron säästötarvetta. Pyrimme yt-neuvotteluissamme löytämään ratkaisuja, joilla voisimme vähentää kehitysmaiden lapsille leikkauksista koituvaa vahinkoa. Toisaalta haluamme myös tehdä kaikkemme, jotta lopullinen henkilöstövähennystarve olisi mahdollisimman pieni, Heinänen kertoo.

Tulevat leikkaukset eivät kohdistu Plan-kummien tukemiin kehitysohjelmiin.

– Toimintamme on nyt aiempaakin vahvemmin yksityisten tukijoiden varassa. Jokainen kummi, lahjoittaja ja yrityskumppani on Planille kullanarvoinen, jotta voimme jatkaa työtämme maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi, Ossi Heinänen sanoo.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi