13083357_708955602541322_2983042256354487770_n

Kuva: Oulun Poliisilaitos

Oulun poliisille tiistai oli varsin kiireinen päivä Pyhäjoella. Paikalle aikaisempien päivien aikana saapuneet 50-100 ympäristöaktivistia aiheuttivat varsin monenlaisia järjestyshäiriöitä Hanhikiven alueella.

Aamupäivällä toiminta alkoi, kun kymmenet aktivistit tunkeutuivat Hanhikiven aidatulle työmaa-alueelle rikkomalla aidan useasta kohti. Poliisi ja työmaan turvallisuusorganisaation henkilöstö ottivat sisään tunkeutuneet kiinni ja heidät kuljetettiin kiinniotettuna Raahen poliisiasemalle. Koska alue on Sisäasiainministeriön määräämää oleskelu- ja liikkumiskieltoaluetta, tunkeutujia epäillään rikoksesta. Edellä mainitussa tilanteessa aktivistit saivat ennen kiinniottoja vahingoitettua poliisiautoa sekä ainakin yhtä työmaalla ollutta siviiliautoa.

Samaan aikaan toinen aktivistijoukko pyrki tunkeutumaan aidatulle alueelle sen pääportin kautta. Poliisin joukkojenhallintaryhmät estivät kuitenkin tämän ja samassa yhteydessä jouduttiin käyttämään voimakeinona myös OC-sumutetta. Yksi lähistöllä tilannetta seurannut toimittaja oli jonkin verran altistunut sumutteelle, mutta hän ei tarvinnut ensiapua ja hän pystyi jatkamaan työtään. Lisäksi 20-30 aktivistia esti liikenteen työmaalle istumalla tai makaamalla portin edustalla tielle ja osittain kiinnittäytymällä toisiinsa. Poliisin heille antamat poistumiskäskyt eivät auttaneet joten poliisi joutui poistamaan henkilöt tieltä. Osa heistä tuotiin kiinniotettuna poliisiasemalle. Niitä, jotka eivät totelleet poliisin poistumiskäskyä, epäillään myös rikoksesta.

Iltapäivällä tilanne rauhoittui hetkeksi. Klo 17 jälkeen syntyi uusi uhkaava tilanne, jossa noin 20 aktivistin joukko teki tielle sulun mm. kivistä. Poliisin mentyä paikalle joukko alkoi uhkaavasti lähestyä poliiseja. Tilanne kuitenkin laukesi aktivistien poistuttua metsään eikä klo 18 mennessä ole tehty lisää kiinniottoja.

Aktivisteja epäillään myös lukuisista muista, yksittäisistä rikoksista kuten kivien heittelemisestä ihmisiä ja ajoneuvoja kohti sekä erilaisten esineiden asettamisesta tielle. Poliisi pitää mahdollisena, että myöhemmin tapahtumien johdosta kirjataan lisää erilaisia rikosilmoituksia kuten mm. vahingontekoja, jotka eivät vielä tämän toimintapäivän aikana ole tulleet poliisin tietoon.

Klo 17 Raahen poliisiasemalla oli kiinniotettuna 37 henkilöä. Heistä 36 oli kiinniotettu poliisilain perusteella, rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi ja 1 henkilö pakkokeinolain perusteella. Hänen epäillään olleen rikkomassa työmaan aitaa. Kiinniotetuista 2 oli vielä tuntematonta, jotka kieltäytyivät kertomasta henkilöllisyyttään. Ulkomaalaisia oli 11, heistä suurin osa EU-kansalaisia sekä henkilöitä myös USA:sta ja Australiasta. Yhtään turvapaikanhakijaa ei operaatiossa tavattu.

Operaatiossa oli Oulun poliisilaitoksen henkilöstön lisäksi mukana Rajavartiolaitos, ensihoitohenkilöstöä sekä muita sidosryhmiä. Päivän tapahtumat kulkivat ennakko-odotusten mukaisesti ja poliisin resurssit oli mitoitettu vastaamaan tarvetta.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi