Valiokunnan mietintö hallituksen esityksestä vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi (VaVM 11/2016 vp- HE 88/2016 vp) valmistui perjantaina 17. kesäkuuta. Valtiovarainvaliokunta esittää, että eduskunta hyväksyy hallituksen esitykseen HE 88/2016 vp sisältyvän ehdotuksen vuoden 2016 toiseksi lisätalousarvioksi valiokunnan tekemin muutoksin ja lisätalousarvioaloitteet LTA 1 – 3/2016 vp hylätään. Lisäksi valiokunta esittää, että vuoden 2016 toista lisätalousarviota sovelletaan 27. kesäkuuta alkaen.
Esityksessä lisätään määrärahoihin 455 miljoonan euroa, tuloarvioihin 222 miljoonan euroa ja nettolainanottoon ja velanhallintaan 233 miljoonan euroa. Valtionnettolainanotoksi arvioidaan tänä vuonna noin 5,6 mrd. euroa. Valtionvelan määrän arvioidaan vuoden 2016 lopussa olevan noin 106 mrd. euroa, mikä on noin 50 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Suurimmat määrärahalisäykset tehdään maahanmuutosta aiheutuviin menoihin 230 miljoonaa euroa ja Terrafame Group Oy:n pääomittamiseen 144 miljoonaa euroa sekä omais- ja perhehoidon kehittämiseen
49,3 miljoonaa euroa. Euroalueen korkotasojen laskun myötä valtionvelan korkomenoarviota alennetaan 56 miljoonalla eurolla. Muita muutoksia ovat muun muassa Senaatti-kiinteistöille annettava valtuus myydä kiinteistöjä yhteensä noin 41 miljoonaa eurolla ja eräitä yhtiöitä koskevia omistusrajoja ehdotetaan alennettavaksi valtioneuvoston omistajapolitiikkaa koskevan periaatepäätöksen mukaisesti.
Valiokunta on huolissaan uuden kemera-lain toimeenpanosta ja pitää perusteltuna puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen ehdotettua määrärahalisäystä. Vastaava määräraha jäi käyttämättä vuonna 2015 sähköisen hakumenettelyn ja maksatusjärjestelmän viivästymisen vuoksi. Valiokunta korostaa, että kehyskaudelle 2017—2020 osoitettu 220 milj. euron rahoitus tulee käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Tämä edellyttää myöntämisvaltuuden käyttämistä etupainotteisesti kehyskauden aikana. Valiokunta lisää näin ollen myöntämisvaltuutta 30 miljoonalla eurolla ja toteaa, että vastaava summa on vähennettävä vuosilta 2018—2020.
Valiokunta pitää välttämättömänä, että maa- ja metsätalousministeriö käynnistää nopealla aikataululla tarvittavien muutosten valmistelun kemera-lakiin ja siihen liittyvään asetukseen, jotta hakumenettely saadaan sujuvammaksi ja määrärahojen riittävyys varmistetaan. Näin keskeytetty hakemusmenettely voidaan avata hallitusti heti kun se on mahdollista.
Valiokunta pitää esitystä Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottamisesta 144 milj. eurolla perusteltuna ja toteaa, että valtio-omistajan arvion mukaan kaivokseen liittyvät riskit ovat ajallisesti ja taloudellisesti parhaiten rajattavissa valmistautumalla kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Valiokunnan mielestä hallituksen tulee vielä mahdollisuuksien mukaan harkita, onko vuoden loppuun saakka määritelty siirtymäkausi riittävän pitkä varmistamaan valtion edut sekä turvaamaan ympäristökysymysten tarkoituksenmukaisen hoidon.
Valiokunta pitää tärkeänä, että kaivostoiminnan jatkoa käsittelevien laskelmien ja arviointien laatua parannetaan edelleen. Valiokunta näkee täsmentämistarvetta muun muassa kaivoksen sulkemisprosessin kokonaiskustannusten laskemisessa ja aluetaloudellisten kokonaisvaikutusten arvioinnissa.
Valiokunta pitää tärkeänä, että kaivostoiminnan lopettamisen edellyttämän yksityiskohtaisemman sulkemissuunnitelman valmistelu sekä sulkemisen edellyttämän ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) laatiminen aloitetaan mahdollisimman nopeasti. Sulkemisen edellyttämää ympäristölupaa tulee myös varautua hakemaan heti YVA-menettelyn valmistuttua. Valiokunta pitää perusteltuna, että myös kaivostoiminnan jatkamisen edellyttämiä YVA- ja lupaprosesseja viedään eteenpäin.
Valiokunta pitää hyvänä sitä valtio-omistajan linjausta, että kaivostoiminnan ylösajo ja kaupallinen toiminta voi jatkua pitkällä tähtäyksellä vain, jos toimintaan kyetään hankkimaan yksityistä lisärahoitusta valtion kannalta kannattavin ehdoin. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että keskusteluja yksityisten rahoittajien kanssa jatketaan aktiivisesti valtion kannalta edullisen lopputuloksen saamiseksi.
Valiokunta on erittäin huolestunut kaivostoiminnan mahdollisen lopettamisen vaikutuksista Kainuun aluetalouteen ja työllisyyteen. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että valtio varautuu riittävän aikaisessa vaiheessa kaivoksen mahdollisesta sulkemisesta aiheutuviin kielteisiin vaikutuksiin.
Mietintö on luettavissa kokonaisuudessaan eduskunnan verkkosivuilta myöhemmin perjantaina:
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/mietinto/Sivut/VaVM_11+2016.aspx