Varatuomari, oikeustieteen maisteri Anne Somer Kuvaaja: Liisa Takala

Varatuomari, oikeustieteen maisteri Anne Somer on valittu johtajaksi Elintarviketeollisuusliittoon. Hän vastaa liiton strategisesti keskeisestä työ ja osaaminen -edunvalvontakokonaisuudesta. Siihen kuuluvat työelämään, työmarkkinoihin, työvoiman saatavuuteen ja osaamiseen liittyvät osa-alueet. Somer toimii johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtajalle. Hän aloittaa tehtävässään 2.5.2022.

Tällä hetkellä Somer johtaa Työehdot-tiimiä Teknologiateollisuus ry:ssä. Hän vastaa työlainsäädäntöön liittyvästä kannanmuodostuksesta ja vaikuttamisesta, työsuhdeneuvonnan koordinoimisesta sekä valtakunnallisten toimihenkilösopimusten neuvottelemisesta.

Aikaisemmin Somer on työskennellyt Sivistystyönantajissa työmarkkinajohtajana ja vastannut siellä työmarkkinaedunvalvonnasta sekä työmarkkinavastuualueen johtamisesta. Lisäksi hän on osallistunut koulutuspoliittiseen edunvalvontaan. Somerilla on lähes 15 vuoden kokemus työmarkkina- ja koulutuspolitiikan aihepiireistä. Työurallaan hän on työskennellyt myös vakuutusyhtiössä ja asianajotoimistossa.

– Elintarviketeollisuuden yritykset toimivat nopeasti muuttuvassa maailmassa. Yhteiskunnan ja työelämän uudistuminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä toiminnan kilpailukyvyn varmistaminen ovat elinehtoja elintarvikeyritysten menestymiselle tulevaisuudessa. Annella on vahvat näytöt näiden strategisesti tärkeiden painopisteiden johtamisesta, toimitusjohtaja Mikko Käkelä perustelee.

– Elintarvikealan yritysten toiminta on osa meidän kaikkien elämää. On hienoa päästä rakentamaan toimintaedellytyksiä tälle yhteiskuntamme keskeiselle toimialalle, Anne Somer sanoo.

– Tulevaisuuden työ ja osaaminen vaativat uusia ajattelutapoja ja haastavat vanhat käsityksemme. Meidän on löydettävä ja luotava uusia keinoja, joilla elintarvikealan yritykset pystyvät vastaamaan sekä tämän hetken että tulevaisuuden haasteisiin niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, Somer jatkaa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi