Viime päivinä mediassa on uutisoitu paljon Janakkalan kouluruokailusta. Compass Group on toiminut Janakkalassa ateria- ja puhtauspalveluiden tuottajana viime huhtikuusta alkaen.

Compass Groupin ja Janakkalan kunnan johto tapasivat tänään 24.1. käyden hyvän ja avoimen keskustelun. Osapuolet sopivat yhteisesti, että kunnan ja Compass Groupin palvelusopimuksen purkua lähdetään valmistelemaan. Kumpikin osapuoli kokee tilanteen valitettavana ja irtaantuminen halutaan hoitaa yhdessä ammattimaisesti ja rakentavasti.

Sopimuksen purkamisen syynä on luottamuspula, jonka taustalla ovat palveluiden aloitukseen liittyneet haasteet keväällä 2023. Korjausprojektin myötä kouluruuan todettiin yhdessä kuntapäättäjien, viranhaltijoiden ja nuorisovaltuuston kanssa syksyllä 2023 selvästi parantuneen, mutta kaikkien paikallisten kuluttaja-asiakkaiden ja kuntalaisten luottamus ei kuitenkaan palautunut. Päätöksen taustalla ei ole laatuun tai muuhun toimintaan liittyvää sopimusrikkomusta, vaan sopimuksen purkamisessa on kyse yrityksen ja kunnan yhteisestä päätöksestä.

Yhteistyön päättyminen ennenaikaisesti on iso pettymys mutta myös opiksi tulevaisuutta varten.

Janakkalassa irtaantumisesta päättää lopullisesti valtuusto. Mikäli se näin päättää, vasta tämän jälkeen voidaan pohtia vaihtoehtoja ateria- ja puhtauspalvelujen tuottamiseksi tulevaisuudessa.

Keskuskeittiö Tuuvingista lähtee päivittäin tuhansia aterioita eikä toimintaan tule muutoksia kuin aikaisintaan kesällä. Tänään käydyt neuvottelut koskevat Janakkalan kunnan kouluille ja päiväkodeille toimitettavia aterioita ja puhtauspalveluita. Sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavalla OmaHämeellä on oma sopimuksensa Compass Groupin kanssa.

Compass Group: Haluamme olla hyvä paikallinen kumppani

Olemme toimineet kunta-asiakkaiden parissa Suomessa pitkään ja tällä hetkellä meillä on kymmeniä kumppanuuksia valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden kanssa. Toimimme Amica-brändillä lasten ja nuorten parissa yli 250 toimipisteessä ruoka- ja puhtauspalveluilla. Tuoreen Compassille tehdyn tutkimuksen mukaan meidät tuntevat asiakkaat pitävät Compass Groupin palveluita laadukkaina (Innolink, Ruokapalveluiden bränditutkimus 2024). Tämän perustana on ollut pitkäjänteinen yhteistyö asiakkaiden kanssa.

Compass Group Suomi tekee kotimaista ruokaa vastuullisesti

Toimimme Suomessa valtakunnallisesti yli 400 sopimusasiakkaan kanssa. Työllistämme 3000 suomalaista ammattilaista. Palvelemme asiakkaitamme päiväkodeissa, kouluissa, yliopistoissa, hoivakodeissa sekä työpaikoilla ja urheilu- ja viihdetapahtumissa.

Tavoitteenamme on aina tehdä ruokaa, joka on maistuvaa, ravitsevaa, terveellistä ja vastuullisesti tuotettua kotimaista ruokaa. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt ravintoloissamme tarjottavalle lounaalle ja pakatulle ruoalle Avainlippu-tunnuksen. Raaka-aineiden kotimaisuusasteemme on korkea: esimerkiksi liha, maito ja kanamunat ovat 100-prosenttisesti kotimaisia. Janakkalassa käytämme kaikkiaan 80-prosenttisesti kotimaisia raaka-aineita. Todennamme vuosittain työtämme ISO 9001 -laatustandardin ja 14001-ympäristöstandardien sekä ulkoisten ja sisäisten auditointien avulla. Vuonna 2023 osallistimme suomalaisia lapsia erityisesti kouluruoan kehittämiseen ja teemme töitä parhaan kouluruokakokemuksen puolesta.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi