16.1.2021 klo 21.10 aikaan poliisipartio päätti tarkastaa Jokivarrentiellä Volvo merkkisen henkilöauton. Volvon kuljettaja lähti välittömästi pakenemaan. Jokivarrentiellä kuljettaja ajoi päin punaisia ja jatkoi pakoa Torpin rinnakkaiskatua pitkin. Kyseisellä tiellä on 50 km tunnissa rajoitus ja pakenijalla oli nopeutta reilusti yli 100 km tunnissa. Pako jatkui ns. vanhaa Kemintietä pitkin.

Raviradalla pakenijan nopeus oli yli 170 km tunnissa ja perässä tullut partio menetti hetkellisesti näköyhteydenkin pakenijaan.

Toinen poliisipartio pääsi pakenijan kantaan Torniontien ja Jäämerentien risteyksessä Keminmaassa. Takaa-ajo jatkui Torniontieä pitkin ja Volvon kuljettaja teki useita vaarallisia ohituksia vilkkaassa liikenteessä. 

Isohaaran voimalan sillalla pakenija ohitti edelläajaneen siten, että melkein törmäsi ajoradan ja rautatien erottavaan kaiteeseen. Volvon kuljettaja ajoi sillalla hetkellisesti jopa kevyenliikenteen väylää pitkin. 

Pako jatkui Kemin suuntaan edelleen reilusti nopeusrajoituksia rikkoen. Pakenija kääntyi Lapintieltä Karihaaranväylälle käyttäen vastaantulijoiden kaistaa. Matka jatkui edelleen Syväkangasta kohti ja vaarallisia ohituksia tuli lisää. Syväkankaan liikenneympyrästä reitti jatkui Etelänväylälle kohti Kemin keskustaa. Perämerentien ylittävän sillan jälkeisessä liikenneympyrässä Karjalahdenkadulle käännyttäessä pakenija oli lähellä ajaa suojatietä ylittämässä olleen pyöräilijälapsen päälle. 

Pakomatka jatkui Sauvonväylälle ja siinä kohtaa liikenneympyrästä Jungonkadulle kääntynyt mopoilija oli vaarassa jäädä pakenijan yliajamaksi. Pako päättyi Pengerkadun ja Iso-törmänkadun risteyksessä ojapenkkaan kylki edellä. Sieltäkin pakenija yritti vielä jatkaa pakoa, mutta poliisipartio esti poliisiautolla kiinni ajamalla paon jatkumisen.  Pakenija vastusti vielä voimakkaasti kiinniottoa ja hänet jouduttiin käsiraudoittamaan kuljetusta varten.

Pakenijaksi selvisi poliisille entuudestaan tuttu 29 vuotias Kemiläismies.Miehen hallusta löytyi tarkastuksen jälkeen myös huumausaineita. Mies toimitettiin verikokeisiin ja sen jälkeen Kemin poliisivankilaan. 

Pakomatka aiheutti listan rikosnimikkeitä, joissa ainakin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, huumausainerikos ja virkamiehen vastustaminen. 

Miehellä oli etsintäkuulutus vankilatuomiosta, jota hänet passitetaan suorittamaan. Se varmaan oli yksi syy pakomatkalle. 

Vaikka paon aikana oli useita vaaran paikkoja, niin onneksi asiassa selvittiin vain vaurioituneilla ajoneuvoilla. 

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi