Photo by Elliot Cullen on Unsplash

Kolme alaikäistä poikaa joutui eilen merihätään Kalajoella. Kaksi pojista hukkui. Kolmannen etsinnät jatkuvat tänään lauantaina, Oulun poliisilaitokselta kerrotaan.

Poliisin antaman arvion mukaan pojan löytymisestä elossa on lohduton. Poikaa ei löydetä elossa.

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari esitti surunvalittelunsa onnettomuudessa menehtyneiden läheisille.

– Haluan välittää syvimmät surunvalitteluni menehtyneiden omaisille, ja samalla kiittää kaikkia pelastustehtävään osallistuneita. Illan tapahtumat järkyttävät meitä kaikkia, niin Kalajoella lomailevia kuin täällä asuvia. Järjestämme tarvittavaa tukea yhdessä seurakunnan ja Pohteen kanssa kaikille, joita onnettomuus on koskettanut tavalla taikka toisella. Tästä tiedotamme tarkemmin huomisen aamupäivän aikana.

Kalajoen seurakunta järjestää SURUHARTAUDEN lauantaina 26.7.2025 klo 18.00 Kalajoen kirkossa. Muistamme rukouksin menehtyneitä nuoria ja heidän omaisiaan. Toim. khra Kari Lauri, paikalla myös seurakunnan muita pappeja.

Sunnuntaina 27.7.2025 klo 12.00 MUISTOHETKI Surffarissa Kalajoen Hiekkasärkillä. Pidämme hiljaisen hetken ja muistamme nuoria ja heidän omaisiaan. Paikalla khra Kari Lauri ja kaupungin nuorisotyöntekijät.

Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua Kalajoen hukkumisiin liittyen

Kalajoella tapahtunut nuorten hukkumistapaus on järkyttänyt monia. Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua tapahtuman käsittelyyn yhteistyössä Kalajoen kaupungin ja seurakunnan kanssa.

Sosiaali- ja kriisipäivystykseen kannattaa ottaa yhteyttä, jos todistit tapahtumaa ja haluat keskusteluapua tilanteeseen.

Sosiaali- ja kriisipäivystys on avoinna aina numerossa 044 703 6235. Palvelu on maksutonta.

Kalajoen tapahtuma voi vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Vanhemmat ja läheiset ovat paras turva lapselle. Juttele asiasta lapsen kanssa ikätason mukaan.

– Kalajoen tapahtumat ovat järkyttäneet monia. Otamme osaa läheisten suruun. Järjestämme kriisiapua kaikille sitä tarvitseville yhteistyössä Kalajoen kaupungin ja seurakunnan kanssa, sanoo vs. perhe- ja sosiaalipalvelujen ja OYS Psykiatrian toimialuejohtaja Marja Salonen.

Keskusteluapua voi saada myös esimerkiksi Mieli ry.:n, Mannerheimin Lastensuojeluliiton tai Kirkon kriisipuhelimista:

MIELI Kriisipuhelin 09 2525 0111 (avoinna aina)

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelin 116 111 (avoinna maanantaista perjantaihin kello 14–20 ja lauantaista sunnuntaihin kello 17–20)

Kirkon palveleva puhelin 0400 221 180 (avoinna joka päivä kello 18–24)

Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys p. 044 703 6235 auttaa ympäri vuorokauden 24/7.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi