Kesäaika alkaa tulevana viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 28. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.00.

Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien. Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa.

Kellonajan siirtämisestä halutaan luopua

Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että kaksi kertaa vuodessa tapahtuvasta kellonajan siirrosta luovuttaisiin kaikkialla Euroopan unionissa yhtenäisesti. Jäsenvaltiot saisivat päättää kansallisesti itse siitä, minkä ajan ne ottaisivat pysyvästi käyttöön.

Suomi on jäsenvaltioista aktiivisimmin ajanut kellonajan siirrosta luopumista. Päätöksenteon tueksi Suomessa kuultiin laajasti kansalaisia, elinkeinoelämää ja muita sidosryhmiä. Tulosten perusteella moni kannatti kellonajan siirrosta luopumista. Sekä kesä- että talviaikaa kannatettiin melko tasaisesti, mutta talviaika sai hieman enemmän suosiota.

Suomella ei ole tällä hetkellä virallista lopullista kantaa pysyvään aikaan. Suomi pitää tärkeänä välttää aikavyöhykkeiden pirstaloitumista.

Miten ehdotuksen käsittely etenee?

Komission ehdotuksen alkuperäinen tavoiteaikataulu ei ole toteutunut. Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 kellonajan siirron lopettamisen puolesta. Tuolloin parlamentti esitti, että kelloja siirrettäisiin viimeisen kerran vuonna 2021.

Ehdotus odottaa vielä EU:n neuvoston käsittelyä, sillä neuvosto ja parlamentti päättävät asiasta yhteisesti. Koronapandemia on osaltaan viivyttänyt kellojen siirtelyä koskevaa keskustelua eikä asia ei ole ollut esillä tämän kevään Portugalin EU-puheenjohtajakaudella.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi