Lapin poliisi selvitti poliisilaitoksista tehokkaimmin vakavammat rikoslakirikokset vuonna 2020, selvitystaso oli 58%, kun valtakunnallinen keskiarvo oli 44%. Rattijuopumukset lisääntyivät valtakunnassa eniten Lapissa viime vuonna, nousua 32% vuoteen 2019 verrattuna, kun valtakunnassa nousu oli keskimäärin 10%. Lupapalvelujen kysyntä hiipui passien ja henkilökorttien kysynnän vähennyttyä merkittävästi ja koronan supistettua matkailua, erityisesti ulkomaille. Mainitut asiat nousevat normaalista vuoden kierrosta esille, kun tarkastelee Lapin poliisilaitoksen poliisipalvelulinjan toimintaa päättyneenä vuonna 2020 summaa linjan johtaja, apulaispoliisipäällikkö Jyrki Pelkonen.

Rikoslakirikokset lisääntyivät lähes 20 prosentilla

Lapin poliisille ilmoitettujen kaikkien rikoslakirikosten määrä lisääntyi edellisestä vuodesta 2 778 rikoksella, lähes 20 prosentilla. Kaikkiaan rikoslakirikoksia kirjattiin Lapin poliisilaitoksella vuoden 2020 aikana 16 673 kappaletta. Suhteellinen kasvu oli sama kuin valtakunnallisesti. Muutoksen aiheuttivat erityisesti lisääntyneet liikenne- ja huumausainerikokset.

Huomioitavaa on, että kun rikoslakirikoksien kokonaismäärästä poistetaan liikennerikokset, lisääntyivät ne vajaalla 10 prosentilla yhteismäärän ollessa lähes 10 200. Valtakunnallisesti nämä vakavammat rikokset lisääntyivät 21%. Vakavampia rikoslakirikoksia ovat omaisuusrikokset, henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset, huumausainerikokset, seksuaalirikokset, liikennerikokset, ym. rikokset, joiden rangaistavuus säädetään rikoslaissa ja niiden seuraamukseksi on säädetty vankeusuhka.

Poliisin tietoon tulleet huumausainerikokset lisääntyivät

Lapin poliisilaitoksen tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä lisääntyi 360 kappaleella, mikä on reilu 33 prosenttia edellistä vuotta enemmän. Valtakunnallisesti nousu on huomattava, kun maassa keskimäärin lisäys oli 19%.  Vuonna 2020 huumausainerikoksia käsiteltiin Lapissa lähes 1 440 kappaletta. Näistä törkeäksi luokiteltuja huumausainerikoksia oli yhteensä 19, sama määrä kuin edellisenä vuonna.

Väkivaltarikosten määrän kasvu taittui laskuun

Lapin poliisilaitoksen tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä väheni 10 prosentilla eli 119 rikoksella vuonna 2020. Rikosten kokonaismäärä laski 1 100 rikokseen. Väkivaltarikoksia ovat henkirikokset, pahoinpitelyrikokset ja tietyt seksuaalirikokset yrityksineen. Suhteellinen vähennys oli selvästi suurempi kuin valtakunnassa keskimäärin (-2%).

Henkirikosten määrä jatkoi positiivista laskua edellisen vuoden tapaan. Henkirikoksia kirjattiin Lapissa vuonna 2020 yksi. Kun mukaan lasketaan myös henkirikoksen yritykset, oli kokonaismäärä yhteensä 14 rikosta. Luku pysyi samana kuin edellisenä vuonna.

Pahoinpitelyrikosten suunta kääntyi laskuun. Vuonna 2020 pahoinpitelyrikoksia kirjattiin kaiken kaikkiaan 1022, joka on lähes 11 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Huomattavaa oli erityisesti sekä törkeiden pahoinpitelyiden -26 prosentin että yleisillä paikoilla tehtyjen pahoinpitelyrikosten -25 prosentin laskut.

Väkivaltarikokset vähentyivät eniten yleisillä paikoilla ja vähennystä on tapahtunut myös yksityisellä paikalla tapahtuneissa väkivaltarikoksissa. Koronan osuus on ilmeinen väkivaltarikosten vähenemiseen tilanteessa, kun ravintoloiden aukioloaikoja supistettiin ja yleisiä tilaisuuksia sekä tapahtumia karsittiin, arvelee rikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Jukka Haataja.

Seksuaalirikoksia kirjattiin vuoden 2020 aikana 4,3 prosenttia edellisvuotta enemmän määrän noustessa 117 tapauksesta 122 tapaukseen. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjen suunta kääntyi lähes 20 prosentin laskuun ollen yhteensä 36 tapausta ja kahdeksan tapausta vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden rikosten selvitysaste parani neljällä prosenttiyksiköllä 81,9 prosenttiin valtakunnan keskiarvon ollessa 68,5 prosenttia.

Rikosten tutkinta-ajoissa plussaa ja miinusta

Tutkinta-aika rikoslakirikoksissa, pois lukien liikennerikosten osuus, oli vuoden 2020 aikana keskimäärin 163 vuorokautta (valtakunnallinen keskiarvo 146 vrk). Aika piteni edelliseen vuoteen nähden kahdella vuorokaudella. Omaisuusrikosten tutkinta-aika piteni seitsemällä vuorokaudella 174 vuorokauteen, kun samalla väkivaltarikosten tutkinta-aika parani kahdella vuorokaudella 203 vuorokauteen. Tutkinta-aika tarkoittaa keskimääräistä vuorokausien määrää, joka lasketaan tutkinnan aloittamisesta selvitetyn rikoksen päättämiseen poliisiasiain tietojärjestelmästä.

Parantuneiden selvitysprosenttien ja Lapin oloissa kohtuullisten tutkinta-aikojen takana rikosylikomisario Haataja toteaa olevan hyvän johtamisen ja ammattitaitoisen henkilöstön sekä tehtävien oikealla tavalla priorisoinnin. Hän kertoo myös, että henkilöstö on joustanut muun muassa työajoissa hyvän tuloksen aikaansaamiseksi.

Liikennerikosten kokonaismäärässä nousua, erityisesti rattijuopumukset huolestuttavat

Liikennerikoksia ovat liikenteessä tapahtuneet vakavammat teot, kuten liikenneturvallisuuden vaarantamiset, rattijuopumukset ym. rikokset, joiden rangaistavuudesta säädetään rikoslaissa. Määrällisesti suurimman massan muodostavat liikenneturvallisuuden vaarantamiset, joita ovat mm. turvallisuutta vaarantavat nopeusrajoituksen ylitykset ja liikenneonnettomuudet, joista seurauksena on ollut omaisuus- tai henkilövahinkoja.

Liikennerikosten tilastoinnissa on ollut haasteita Liikennevirhemaksu-uudistuksen vuoksi.
Liikennerikosten kokonaismäärä näytti nousevan Lapissa yli 40 prosentilla kun valtakunnallinen nousu oli 20% luokkaa.

Liikennerikoksista rattijuopumusten kokonaismäärä lisääntyi reilulla 32 prosenttiyksiköllä eli yli 1 100 tapauksella. Näistä rikosnimikkeellä törkeä rattijuopumus nousu oli vajaa kuusi prosenttia ja nimikkeellä rattijuopumus lähes 800 kpl, nousua yli 47 prosenttia.

Rattijuopumusten määrän kasvuun vaikuttivat lisääntynyt valvonta sekä valvonnassa esiin tulleiden niin sanottujen ”huumerattien” lisääntyminen, toteaa Lapin poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja, ylikomisario Rauno Pätsi. Vuoden kuluessa oli myös Lapissa havaittavissa erityisesti nuorten kuljettajien ajaminen erittäin suurilla ylinopeuksilla.

Rattijuopumusten määrä on kasvanut myös valtakunnallisesti. Syyn arvellaan olevan pandemian aiheuttama ”ahdistus” tai turhautuneisuuden kasvu, jota lääkitään alkoholilla. Valitettavan usein nämä kansalaiset tarttuvat auton rattiin juopuneena Lapissakin, summaa Pätsi.

Poliisin kiireellisten hälytystehtävien määrä väheni 

Poliisin hälytystehtävien kokonaismäärä Lapin poliisilaitoksen alueella nousi edellisestä vuodesta reilulla 10 prosentilla, mutta samaan aikaan A-kiireellisyysluokan tehtävät laskivat 23 prosentilla (-917 kpl) ja kaikki kiireelliset ja viipymättä hoidettavat hälytystehtävät (A+B) vähenivät aavistuksen.

A -kiireellisyysluokan tehtävien vähenemisen taustalla voisi olla ravintoloiden aukioloaikojen koronarajoitukset, samoin kuin keväällä Lapissa radikaalisti vähentyneet matkailijavirrat. Tämä leikkasi käytännössä nollaan keväällä matkailukeskusten ravintoloissa aiemmin esiintyneet poliisin hälytystehtävät, kertoo Rauno Pätsi.

Sen sijaan kotihälytystehtävät lisääntyivät 25,2 prosentilla edellisvuodesta, kuten valtakunnan tasollakin. Nousun arvellaan johtuvan koronasta ja kansalaisiin kohdistuvista rajoituksista ja suosituksista. Perheet joutuivat etätöiden ja -koulujen vuoksi olemaan eristyksissä aiempaa tiiviimmin. Uskotaan, että tämä edesauttoi osalle väestöä paineiden kasvamista keskinäisessä elämisessä, joka pahimmillaan sitten purkautui erilaisina riitatilanteina ja joihin jouduttiin pyytämään poliisin apua, summaa ylikomisario Pätsi.

Toimintavalmiusajat kiireellisimmissä tehtävissä paranivat Lapissa

Aikamäärää, joka ensimmäiseltä poliisipartiolta kuluu hälytyksestä tehtäväpaikalle saapumiseen, kutsutaan toimintavalmiusajaksi. Vuoden 2020 aikana poliisi ehti Lapin poliisilaitoksen alueella A -kiireellisyysluokan tehtäville keskimäärin 12,4 minuutissa, kun edellisenä vuonna aikaa kului 13 minuuttia. Vastaavasti toimintavalmiusaika A- ja B- kiireellisyystehtävissä kasvoi hieman 16,8 minuuttiin, kun se oli ollut vuonna 2019 16,4 minuuttia.

Poliisin myöntämien lupien kysyntä laski

Pandemia vähensi lupasuoritteiden, kuten passien, henkilökorttien, aselupien sekä turvallisuusalan lupien ja muiden lupien kysyntää edelliseen vuoteen verrattuna merkittävästi ja vaikutti toimintoihin ja työn tekemiseen monella tavalla muutenkin. Lapin poliisilaitoksen myöntämien lupien kokonaismäärä väheni 35,7 prosenttia noudattaen valtakunnallista linjaa.

Määrällisesti ja suhteellisesti eniten vähenivät passihakemukset, jotka laskivat alle puoleen edellisvuodesta. Myös henkilökorttien määrä väheni merkittävästi edellisvuoteen verrattuna. Aselupia myönnettiin lähes edellisvuoden tapaan ja myönnettyjen aselupien määrä oli vuonna 2020 suurempi kuin esimerkiksi vuosina 2016 – 2018.

Vuonna 2019 passi- ja henkilökorttihakemukset lisääntyivät aivan poikkeuksellisella tavalla. Lisääntyminen johtui vuoden 2019 alussa voimaan tulleesta lain muutoksesta vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annettuun lakiin. Sen vuoksi muun muassa pankit ryhtyivät vaatimaan asiakkailtaan poliisin myöntämää henkilöllisyysasiakirjaa eräiden palveluiden yhteydessä ja kansalaiset hankkivat uusia asiakirjoja vuosien 2018 ja 1019 aikana, muistelee lupasektorin johtaja ylikomisario Hannu Partanen. Sen vuoksi vertailukohtaa kannattaa hakea sitä aiemmista vuosista. Vuosiin 2017 ja 2018 verrattuna lupahakemusten määrän väheneminen ei näyttäydy niin dramaattisena.

Henkilöstön määrä nousi

Lapin poliisilaitoksen henkilöstötyövuosien määrä nousi vuoteen 2019 verrattuna kahdella prosentilla eli kahdeksalla henkilötyövuodella. Poliisien henkilötyömäärä kasvoi eniten 8,6 henkilötyövuorella muun henkilöstön vähentyessä kahdella.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi