Lahden Pajulahdessa hukkui tänään puolen päivän jälkeen n. 10-vuotias lapsi. Hukkuminen tapahtui Pajulahden hiekkarannan laiturin tuntumassa.
Lapsen kaverit olivat havahtuneet siihen, etteivät olleet tehneet tästä havaintoja noin 20 minuuttiin, mutta tämän tavaroita oli edelleen rannalla.
Paikalle hälytettiin pelastuslaitos ja poliisi. Pelastuslaitoksen sukeltajat etsivät ja hakivat hukkuneen lapsen vedestä.
Poliisi ei toistaiseksi epäile asiassa rikosta vaan tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, eikä sen johdosta tiedota asiasta toistaiseksi enempää.
Onnettomuuspaikka Lake Pool Pajulahti on suljettu tapauksen johdosta toistaiseksi.
Asianosaisisille ja henkilökunnalle on järjestetty kriisiapua. Lake Pool avataan uudelleen, kun sen on taas mahdollista.