Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on tyrmistynyt hallituksen alkoholilakiesityksestä, joka vääristää kilpailua asettamalla samanvahvuiset, mutta eri tavalla valmistetut juomat eriarvoiseen asemaan markkinoilla. Alkoholijuomien vähittäismyynnin rajaaminen valmistustavan perusteella ei ole perusteltua.

Hallitus aikoo muuttaa alkoholilakia alkoholijuomien vähittäismyynnin osalta tänä keväänä. Hallituksen esityksen mukaan 5,5-8-tilavuusprosenttisia käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia voisi jatkossa myydä ruokakaupassa ja samanvahvuisia etanolipohjaisia juomia saisi myydä vain Alkossa.

Hallituksen esitys antaisi kilpailuedun käymisteitse valmistetuille juomille kasvattamalla näiden juomien myyntipaikat moninkertaisiksi verrattuna eri tavalla valmistettuihin juomiin. Lakiesitys voisi vaikuttaa kilpailuympäristöön tavalla, joka on Euroopan unionin sääntöjen vastainen.

Euroopan komissio huomautti Suomen hallitukselle alkoholilain uudistuksesta ja totesi lausunnossaan, ettei laki kohtelisi tuoteryhmiä tasapuolisesti, vaan käymisteitse valmistetut juomat saisivat merkittävää kilpailuetua sisämarkkinoilla.

”Hallitusohjelmassa todetaan, että uudistukset tulee toteuttaa EU-oikeuden näkökulmasta hyväksyttävällä tavalla, mutta nyt hallituksen esitys on nimenomaan vastoin Euroopan komission näkemystä”, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Komissio kehotti Suomen viranomaisia analysoimaan muutoksen vaikutuksia kilpailuun ja varmistamaan, ettei muutos ei johda tuontituotteiden välilliseen syrjintään. Komissio linjasi myös, että Suomen on pystyttävä osoittamaan etanolipohjaisten alkoholijuomien aiheuttavan todellisen riskin kansanterveydelle, jos näitä juomia kohdellaan eri tavoin kuin käymisteitse valmistettuja.

”Komission vaatimaa tarkemmin rajattua tutkimusta siitä, että valmistustavalla olisi vaikutusta nuorten naisten terveyden suojelemiseen, ei ole tehty. Ei ole mitään tieteellistä perustetta sille, miksi eri tavoin valmistettuja, mutta samanvahvuisia alkoholijuomia voisi kohdella eri tavoin”, Loikkanen sanoo.

Juomien erilainen kohtelu valmistustavan perusteella on kilpailunäkökulmasta syrjivä ja vastoin elinkeinonharjoittajien yhdenvertaista kohtelua. Markkinoilla on paljon keskenään samankaltaisia tuotteita, kuten lonkeroita, joissa vain valmistustapa on erilainen.

”Viranomainen on esittänyt huolensa tällaisen rajoituksen valvonnan mahdottomuudesta. Myyntiä tulisi rajata vain alkoholipitoisuuden perusteella ja kaikille juomille pitäisi olla sama raja, mikä tahansa raja onkin”, sanoo Loikkanen.

Hallitus on muuttanut esitystään useaan kertaan ja aikataulut ovat muuttuneet alkuperäisistä.

”Alkoholilain valmistelu on ollut jälleen hyvin poukkoilevaa. Toiminnan suunnittelemiseksi ennakoitavuus lainsäädäntöhankkeissa olisi ehdottoman tärkeää elinkeinolle. Juomien valmistus ja tuotannon suunnittelu vaativat aikaa”, Loikkanen toteaa.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi