Kuva: PKS Sähkönsiirto

Tuulen kaatamat puut katkoneet sähköjä Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa

Voimakkaan sadealueen itäpuolella puhaltanut voimakas puuskatuuli on katkonut sähköjä kahdelta tuhannelta PKS Sähkönsiirron asiakkaalta Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa. Voimakkaimmillaan  20 metriä sekunnissa puhaltaneiden tuulenpuuskien kaatamat puut ovat aiheuttaneet alun toistakymmentä keskijänniteverkon vikaa. Voimakkaan puuskatuulen ennustetaan tyyntyvät iltapäivään mennessä.

Ensimmäiset viat PKS Sähkönsiirron verkossa sattuivat viiden aikaan aamulla Kaavilla ja Polvijärvellä. Aamun mittaan vikoja on tullut myös Heinävedelle, Juukaan, Tuusniemelle, Nurmekseen, Lieksaan ja Kontiolahdelle. Enimmillään ilman sähköä on tällä hetkellä noin 2 000 taloutta.

Keskijänniteverkon vikoja korjataan koko ajan ja valtaosa niistä saataneen korjattua viimeistään lauantain ja sunnuntain välisen yön aikana. Pienjänniteverkossa olevien vikojen korjaaminen jatkuu vielä sunnuntaina.

Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/hairiokartta.

Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus.

Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.

Kova tuuli työllisti pelastuslaitosta Nurmeksessa lauantai aamuna. Aamu kahdeksalta pelastuslaitoksen apua tarvittiin Vinkerlahdella jossa rannalta tehdyn havainnon mukaan vene ajelehtii kumollaan. Pelastuslaitoksen aluksen saapuessa paikalle soutuvene kellui ylösalaisin kovassa allokossa. Vene nostettiin pelastuslaitoksen aluksen kyytiin ja toimitettiin Vinkerlahden venesatamaan. Tapahtumaan ei epäillä liittyvän henkilövahinkoja.

Hyvärilässä pelastuslaitoksen yksikkö kävi raivaamassa tielle kaatuneet koivut Pöpöläntiellä ja Hyväriläntiellä. Seuraavaksi pelastuslaitoksen yksikkö suuntasi Porokylän Niittykadulle jossa koivu oli kaatunut rivitalon parkkipaikalla pysäköitynä olleen henkilöauton päälle vaurioittaen auton kattoa. Samanaikaisesti Valtimon pelastusyksikkö raivasi tielle kaatuneen koivun Ritolantiellä.

Raivaustehtävien jälkeen Bomban satamasta tuli ilmoitus jonka mukaan suuri matkavene oli irronnut kiinnityksistään ja oli ajautunut tuulen voimasta rantaan. Pelastuslaitos pääsi nopeasti aluksellaan paikalle ja hinasi keulastaan vielä kiinni olleen uudehkon suuren matkaveneen takaisin laituriin. Syy veneen irtoamiseen oli laiturissa olleiden köysikiinnitys pisteiden irtoaminen. Tällä kertaa oli myös tuuria mukana, sillä edellisten tehtävien jälkeen pelastusasemalla oli miehitystä ja pelastusyksiköt pääsivät välittömästi liikkeelle. Onnettomuudessa oli ainekset huomattavan suuriin vahinkoihin, mutta alustavan arvion mukaan vahingot jäivät kohtuullisen pieniksi.

Viimeisin raivaustehtävä tuli Porokylän Aatratielle jossa suuri koivu oli kaatunut omakotitalon piharakennuksen päälle vaurioittaen kattorakenteita. Pelastuslaitoksen yksikkö poisti puun rakennuksen päältä.

Puoleen päivään mennessä pelastuslaitoksella oli Nurmeksessa yhteensä seitsemän kovan tuulen aiheuttamaa tehtävää. Näiden lisäksi veneitä oli karannut rannoilta ja keskustan venesataman uimalaituri oli irronnut kiinnityksistään ja ajautunut rantaan.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi