Laadukkaasti aurattu jalankulun ja pyöräliikenteen pääväylä Mannerheimintiellä Meilahdessa on kaventunut lumenvarastoinnin vuoksi torstaina 3.2.2021. Lumikasa suojatien vieressä aiheuttaa näkemäesteen. Lumikinos painonapin kohdalla vaikeuttaa siihen ylettymistä. Kuva: Henni Ahvenlampi

Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) ihmettelee, miten on mahdollista, että jalankulun ja pyöräliikenteen väyliä ei kunnossapidetä turvalliseen käyttökuntoon pääkaupunkiseudulla. Koko kuluneen talven ajan kävely ja pyöräily on ollut paikoin vaarallista kunnossapidon puutteiden vuoksi. Kunnossapidon puutteet vaikeuttavat tai estävät vanhusten, vammaisten ja lapsiperheiden liikkumista. Vaaratilanteita moottoriliikenteen kanssa syntyy erityisesti risteyksien huonosta hoidosta. Risteyksiin ja suojateille auratut lumikasat aiheuttavat myös vaarallisia näköesteitä.

Talvikunnossapidon laiminlyönti aiheuttaa vaaraa tienkäyttäjille

Kaikille kaduille ja teille on määritelty hoitoluokat. Hoitoluokissa on otettu huomioon kaikki liikennemuodot, niiden tärkeimmät reitit ja liikennemäärät. Kun kunnossapitoa tehdään, se pitäisi suorittaa näiden hoitoluokkien mukaan.

Kuluvaksi talveksi Helsingin kaupunkiympäristön toimiala päätti ottaa priorisoidun talvihoidon verkostoon noin 75 km pyöräväyliä. Näiden reittien on tarkoitus palvella myös kävelijöitä, sillä ne ovat pääosin yhdistettyjä jalankulku- ja pyöräväyliä.

Helsingin seudun pyöräilijät ry:n havaintojen mukaan jalankulun ja pyöräliikenteen väyliä ei hoideta sovittujen hoitoluokkien mukaisesti kuten ajoratoja pääsääntöisesti hoidetaan. Laadunvalvonta vaikuttaa puuttuvan. Priorisoidun hoidon jalankulun ja pyöräliikenteen väylät eivät ole olleet luotettavasti käyttökunnossa edes toimistotyöajan kulkijoille kuluvana talvena. Jalankulku- ja pyöräväylät tulisi pitää ajoratojen tapaan käyttökelpoisessa kunnossa myös iltaisin ja priorisoidun verkoston ulkopuolella.

Kun edes valikoituja väyliä ei pidetä käyttökunnossa ennakoitavasti, se vähentää ihmisten rohkeutta ja halua liikkua omin voimin, jalan ja pyörällä. Liikuntarajoitteisten kohdalla huonosti toteutettu tai laiminlyöty kunnossapito voi estää ulkona liikkumisen kokonaan.

Kuluva talvi ei ole lumen määrässä poikkeuksellinen

Pääkaupunkiseudulla on usein lumisia talvia, eikä kuluva talvi ole poikkeuksellinen. Kunnossapidon osalta tämän kokoluokan ongelmia ei silti aiemmin ole ollut.

Talvikunnossapidossa on ollut myös onnistumisia

Kunnossapidon työntekijät ovat tehneet valtavan määrän työtä kuluvana talvena. Myös jalankulun ja pyöräliikenteen väylien kohdalla talvikunnossapidossa on ollut myös erittäin onnistuneita päiviä. On myös alueita, joilla kaikkien liikennemuotojen väylien kunnossapidossa on onnistuttu säännöllisesti muita alueita paljon paremmin. Ajoittaiset ja paikalliset onnistumiset eivät kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että kotoa lähtiessä on mahdotonta tietää ennakkoon, onko matkalla tarvittava reitti käyttökunnossa kokonaan, vain joltain osin, vai ei lainkaan. Käytössä ei ole palvelua, josta asian voisi tarkastaa.

Myös jalankulun ja pyöräliikenteen väylien kunnossapidon on oltava ennakoitavissa

Pyöräväylien talvikunnossapito tulee saada toteutumaan sovittujen hoitoluokkien mukaan, jotta kaikenikäiset ja -kykyiset pääsevät turvallisesti ja ennakoitavasti liikkumaan pyöräillen. Helsingin seudun pyöräilijät ry toivoo, että pääkaupunkiseudun kaupungit ja ELY-keskus ottaisivat kantaa siihen, miksi jalankulun ja pyöräväylien talvikunnossapito on pysynyt vuodesta toiseen huonolla tasolla eikä sitä ole tavoitteista huolimatta kyetty parantamaan.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi