Ohikävelijä voi syyllistyä pelastustoimien laiminlyöntiin.

”Apua”, aloittaa Itä-Suomen poliisi poikkeuksellisen ja kenen tahansa kansalaisen sielua ja omaatuntoa koskettavan kirjoituksensa Facebookissa.

Näin huusi eräs ihminen, kun elvytti sairaskohtauksen saanutta vastaantulijaa yleisellä paikalla. Elvyttäessään hän näki kuinka ohi kulki joitakin ihmisiä, jotka kuulivat kyllä avun huudot, mutta jatkoivat silti kulkuaan auttamatta.
Kello on kahdeksan aamulla ja elvytystä jatkaa tämä apua huutava ihminen. Sairauskohtaus on sattunut kerrostalon pihassa. Taatusti joku kuulee avunhuudot, taatusti apua on saatavilla, kun vain joku pysähtyisi tai tulisi ulos asunnostaan katsomaan mikä on hätänä.
Jos pelottaa se, ettei osaa antaa elvytystä, niin tapahtumapaikalla voi auttaa monella tavalla. Voi esimerkiksi pitää uhria lämpimänä, hälyttää apua tai vaikka olla vaan elvyttäjän kaverina, koska saattaa olla aika todella pelottava tilanne silläkin, joka ensimmäistä kertaa elämässään
elvyttää. Kahdestaan tehtäessä on helpompaa.
Tämä ihminen yksin jatkoi elvytystä siihen saakka kunnes ensihoitoyksikkö saapui paikalle ja jatkoi sairaskohtauksen saaneen auttamista.
Kuopiossa ensihoito saapuu hätätapauksessa muutamassa minuutissa, tyyliin max. 10 minuuttia. Ne ovat varmasti olleet pitkät minuutit tämän yksinäisen auttajan mielestä.
Poliisipartio lähetettiin myös paikalle ja partio kertoi, että jos he olisivat tienneet ketä nämä ohi kävelleet avunhuudot kuulleet olivat, niin he olisivat tehneet rikosilmoituksen pelastustoimen laiminlyönnistä. Sakkojuttu sinänsä, mutta todella väärin toimivat ne, jotka kulkivat ohitse auttamatta. Ajattelevatko nämä ihmiset, että entä jos tuo sairauskohtauksen saanut olisi ollut heidän vaimo, äiti, isä, veli, sisko tai ystävä.
Tämä tapahtuma on todellinen ja Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella sattunut.
Opettele auttamaan! Käy ensiapukursseja! Harjoittele ensiapua! Ja pysähdy auttamaan, jos joku huutaa apua.
Itä-Suomen poliisilaitos.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi