Hakaniemen uudistuksen rakennustyöt muuttavat liikennejärjestelyjä Kruununhaassa torstaina 11.11.2021 alkaen. Yksisuuntainen Pohjoisranta-katu suljetaan liikenteeltä lukuun ottamatta kiinteistöihin tapahtuvaa asukas- ja huoltoliikennettä. Suljettu alue osoitteita Pohjoisranta 24-30. Järjestely on tämänhetkisen tiedon mukaan voimassa maaliskuulle 2022.

Kruunusillat-allianssi uusii Pohjoisrannassa kunnallistekniikkaa, mikä tarkoittaa kadun kaivamista auki eri työvaiheita varten. Alueella on myös koko kaupungin mittakaavassa tärkeä jätevesipumppaamo, jonka edustalle rakennetaan uutta mittarikaivoa.

Yksisuuntainen Pohjoisranta on ahdas väylä, joten kadun sulkeminen liikenteeltä on välttämätön jo pelkästään turvallisuussyistä. Sen lisäksi työ saadaan tehtyä nopeammin ja häiriöttömämmin, kun työalueella on mahdollisimman vähän muuta liikennettä.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille Välikadun, Kristianinkadun ja Maurinkadun kautta. Huoltoliikenteelle ja pelastusajoneuvoille järjestetään kulkutiet.

Vaikutukset joukkoliikenteelle

Ei vaikutuksia

Vaikutukset pyöräliikenteelle

Pyöräilyn reitti Pohjoisrannassa säilyy, mutta sen linjaus muuttuu jonkin verran: liikennejärjestelyalueen länsipäässä pyöräliikenne ohjataan kevyen liikenteen siltaa pitkin kohti Hakaniemensiltaa, ja järjestelyn itäpäässä suojatietä pitkin Hakaniemensillalle.

Vaikutukset jalankululle

Jalankulkureitti Pohjoisrannassa säilyy, mutta sen linjaus muuttuu jonkin verran: liikennejärjestelyalueen länsipäässä jalankulkijat ohjataan kevyen liikenteen siltaa pitkin kohti Hakaniemensiltaa, ja järjestelyn itäpäässä suojatietä pitkin Hakaniemensillalle.

Uudet liikennejärjestelyt opastetaan maastossa liikennemerkein ja verkossa karttapalvelussa:

https://kruunusillat.fi/category/kruununhaka/

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi