Pinninkadulla aloitetaan maanantaina 18.1.2021 katutyöt Tammelantorin läheisyydessä. Kadusta uusitaan Kullervonkadun ja Itsenäisyydenkadun välinen osuus. Katutyöt vaikuttavat ajoneuvoliikenteen kulkuun.

Pinninkatu suljetaan läpiajolta Kullervonkadun ja Vellamonkadun risteyksissä. Myöskään Väinölänkadulta ei pääse kääntymään Pinninkadulle. Uusi reitti avataan ajoneuvoliikenteelle torin pohjoispuolella eli Tammelan puistokadulta pääsee kääntymään Kyllikinkadulle.

Työt Pinninkadulla aloitetaan kahdesta kohdasta: osuuksilla Kullervonkatu – Kyllikinkatu sekä Ilmarinkatu – Vellamonkatu. Työt kestävät kokonaisuudessaan arviolta 13.8.2021 saakka, ja Tammelantorin ympäristössä ne valmistuvat pääosin toukokuun 2021 aikana.

Töitä tehdään pääsääntöisesti arkisin kello 7 ja 20 välisenä aikana.

Pinninkadulla saneerataan vesihuoltoa ja viemäreitä sekä uusitaan kadun rakennekerroksia, pintarakenteet, katuvalaistus ja kaapeloinnit.

Työn toteuttaa Turtolan Kaivin Oy, ja katutöiden rakennuttaja on Tampereen kaupunki. Työn yhteydessä Tampereen Sähkölaitos Oy uusii kaukolämpöjohdot ja rakentaa kaukokylmälinjan. Tampereen Vesi rakennuttaa vesihuoltosaneerauksen. Hankkeessa mukana olevat muut toimijat rakentavat tarvittaessa hallinnoimiaan tietoliikenne- sähköjärjestelmiä.

Työn yhteydessä veden jakelussa saattaa esiintyä pieniä katkoja, ja ajoneuvoliikenteen kulku kiinteistöjen sisäpihalle tai autohalliin voidaan joutua tilapäisesti katkaisemaan lyhyeksi ajaksi.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi