Tänään 4.1.2021 on armeijan palvelukseenastumispäivä. Syystä tai toisesta monen asepalvelus vaihtuu matkan varrella siviilipalvelukseen. Aina palvelusmuodon vaihtaminen ei kuitenkaan onnistu lain määräämällä tavalla.

Armeijassa vuonna 2020 aloittanut nykyinen siviilipalvelusvelvollinen kuvaa kokemuksiaan: ”Keskiviikkona päätin lähteä sivariin. Menin vääpelin luo, joka pyysi odottamaan. Hän katsoi hiihtoa tabletilla. Odotin varmaankin tunnin. Sain laput ja täytin ne varmaankin kymmeneen minuuttiin. Vein paperit vääpelille, mutta hän käski odottaa, koska katsoi hiihtoa. Odotin jälleen lähemmäs tunnin. Tuli syömään lähtö ja kun sieltä pääsin, oli vääpeli lähtenyt kotiin.”

Aseistakieltäytyjäliiton tietoon tulee usein vastaavia tapauksia, joissa sivariin kesken asepalveluksen hakevilla on ollut vaikeuksia päästä pois armeijasta. Siviilipalveluslain (13§) mukaan siviilipalvelushakemus on kuitenkin käsiteltävä viipymättä. Mitään vakaumuksentutkintaa ei lain mukaan saa tehdä, vaan hakukaavakkeessa tehty ilmoitus vakaumuksen olemassaolosta riittää. Jos hakemus on oikein täytetty, se pitää hyväksyä automattisesti.

Aseistakieltäytyjäliitto toteuttaa kampanjaa, jonka tarkoitus on päästä eroon armeijan vitkuttelusta sivarihakemusten käsittelyssä. Liitto on usein yhteyksissä armeijan eri joukko-osastoihin, joissa on ilmennyt vitkuttelua, ja varmistaa näin että sivarit kotiutetaan asianmukaisesti. Tarvittaessa liitto ryhtyy myös muihin toimenpiteisiin, kuten tekee hallintokanteluja tai törkeissä tapauksissa rikosilmoituksia viranomaisten toiminnasta.

13 § (26.4.2019/579)

Siviilipalvelushakemuksen käsittely

Siviilipalvelushakemus on käsiteltävä viipymättä. Kutsuntalautakunnan tai Puolustusvoimien aluetoimiston on hyväksyttävä hakemus, jos se täyttää 12 §:ssä asetetut vaatimukset. Joukko-osaston komentajan ja siviilipalveluskeskuksen on toimitettava saapunut hakemus hyväksymistä varten Puolustusvoimien aluetoimistolle. Kutsuntalautakunnan ja Puolustusvoimien aluetoimiston on viipymättä ilmoitettava siviilipalveluskeskukselle siviilipalvelushakemuksen hyväksymisestä.

Hakija on hakemuksen hyväksymisen jälkeen siviilipalvelusvelvollinen ja vapautettu asevelvollisuuslaissa tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa tarkoitetun palveluksen suorittamisesta.

Siviilipalvelushakemuksen käsittelystä asevelvollisuuslain 83 §:ssä tarkoitetun ylimääräisen palveluksen ja mainitun lain 86 §:ssä tarkoitetun Puolustusvoimien osittaisen tai yleisen liikekannallepanon aikana säädetään tämän lain 18 §:ssä. (Lähde: Finlex)

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi