Martat Pridessa vuonna 2018

Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma Helsinki Pride järjestetään 27.6.–3.7. Martat on osallistunut Helsinki Prideen vuodesta 2016 lähtien. Tänä vuonna Martat on ensimmäistä kertaa tapahtuman virallinen yhteisökumppani. Pride-viikko huipentuu kulkueeseen ja puistojuhlaan lauantaina 2.7.

– Sekä Marttojen että Priden tämän vuoden teemana on kohtaaminen. Yhteisöllisyys toimii ehtymättömänä voimavarana jokaiselle yksilölle, ja Pridessa kohtaamme toisemme lisäksi myös itsemme. Omien ennakkoluulojen tiedostaminen mahdollistaa oman toiminnan avautumisen. Pride-kumppanuus sopii hyvin Marttojen arvopohjaan: Edistämme kaikkien perheiden ja kotien hyvää ja kestävää arkea, toteaa Marttaliiton kansalaistoiminnan johtaja Reija Salovaara.

Osallistu sateenkaariryijyn solmimiseen

Marttojen opastuksessa syntyy Pride-viikolla näyttävä sateenkaariryijy. Kaikki ovat tervetulleita solmimaan ryijyä nykytaiteen museo Kiasmaan tiistaista perjantaihin 28.6.–1.7. kello 13–19. Ryijy kasvaa jokaisen solmun myötä ja toimii upeana kuvausseinänä. Valmis työ viedään Helsinki Priden yhteisötilaan Kaapelitehtaalle. Ryijy on Marttojen tämän vuoden käsityöteema.

Marttojen matkassa kulkueeseen

Martat ovat mukana Pride-kulkueessa lauantaina 2.7. Martat tunnistaa esimerkiksi erilaisista martta-asusteista ja järjestön tunnuksista.

Ennen kulkueen lähtöä martat kokoontuvat Pride-etkoille ja moniväriselle brunssille kello 9.30 alkaen Uudenmaan Marttojen toimistolle, osoitteeseen Lapinlahdenkatu 3 A.

Mukaan voi ilmoittautua linkistä https://q.surveypal.com/Ilmoittautuminen-Pride-etkot.

Etkoilta kävellään yhdessä Senaatintorille, ja sielläkin voi liittyä mukaan värikkääseen marttajoukkoon.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi