Latitude 66 Cobaltin päägeologi Aaron Davies

Latitude 66 Cobalt tekee moreenikairausta helmikuun ja huhtikuun välisenä aikana Kuusamon Juomasuon, Hangaslammen ja Ollinsuon alueilla.

Tutkimusmenetelmässä kairauslaitteella otetaan näyte moreenista aivan peruskallion päältä. Yksittäisten kairareikien syvyys vaihtelee metristä arviolta 10–12 metriin.

Nyt tutkittavat alueet ovat valikoituneet yhtiön aiemmin tekemien maanäytetutkimusten, maaperän sähkömagneettisuutta mittaavien tutkimusten sekä geologisen analyysin avulla.

– Käytämme tutkimuksissamme paljon maaperänäytteiden analysointia. Moreenikerroksen pinnalta otettujen maaperänäytteiden tuloksissa näkyy kallioperän lisäksi moreenissa olevien lohkareiden vaikutus. Pohjamoreenista saatava tieto on tarkempaa, tutkimuksia johtava geologi Aaron Davies kertoo.

Daviesin mukaan pohjamoreenitutkimuksen tulokset aiheuttava mineralisaatio löytyy enintään 50 metrin päässä näytteenottokohdasta.

Moreenikairaukset tekee Sodankylästä kotoisin oleva Moreenityö Mäcklin Oy. Moreenikairauksesta ei jää maa-ainekseen pysyvää reikää. Kairaustyö tehdään päiväsaikaan. Tutkimukset tehdään maanomistajien luvalla.

Kallioperää tutkitaan myös sähkön avulla

Yhtiö tekee tammi-helmikuussa Kuusamon Juomasuon, Hangaslammen ja Ollinsuon alueilla myös kallioperän sähkönjohtamiskykyyn liittyviä tutkimuksia.

Tutkimus tehdään maan pinnalle levitettävien sähkökaapeleiden ja sähköimpulssien avulla. Näin tutkitaan annetun sähkösykäyksen varautumista ja purkautumista peruskalliosta.

– Tulokset kertovat alueen geologisesta koostumuksesta. Tämä lisää tietoa koko Kuusamon liuskevyöhykkeen rakenteesta ja kertoo yhdessä muiden tutkimustulosten kanssa siitä, mille alueille jatkotutkimuksia kannattaa keskittää, Davies kertoo.

Mittaustyön suorittaa suomalainen GRM-services Oy, tutkimustulosten analysoinnissa Latitude 66 Cobaltin yhteistyökumppanina on australialainen geologian ja geofysiikan asiantuntijayhtiö Newexco Exploration.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi