Neulanpistotapaturmien ehkäisyä valvottiin tehostetusti Etelä-Suomessa
Työsuojeluviranomainen valvoi vuosina 2014–2015 tehostetusti neulanpistotapaturmien ja muiden terävien instrumenttien aiheuttamien tapaturmien ehkäisyä hoitoalalla. Tarkastetuista työpaikoista joka kolmannella oli puutteita terävien instrumenttien turvallisessa käytössä. Valvonnan myötä tilanne on kohentunut. Etelä-Suomen…
Pyhäjoen Hanhikivellä lukuisia järjestyshäiriöitä ja epäiltyjä rikoksia
Kuva: Oulun Poliisilaitos Oulun poliisille tiistai oli varsin kiireinen päivä Pyhäjoella. Paikalle aikaisempien päivien aikana saapuneet 50-100 ympäristöaktivistia aiheuttivat varsin monenlaisia järjestyshäiriöitä Hanhikiven alueella. Aamupäivällä toiminta alkoi, kun kymmenet aktivistit…
Juankosken ja Kuopion kaupunkien välisen yhdistymissopimuksen muuttaminen
Juankosken kaupunki ja Kuopion kaupunki yhdistyvät 1.1.2017. Yhdistymissopimuksen hyväksymisen yhteydessä valtuustot linjasivat, että mikäli kuntia koskevan lainsäädännön uudistaminen muuttaisi kuntavaalien ajankohtaa tai jättäisi niiden järjestämiseen vaihtoehtoja, tulee vaalien järjestäminen toteuttaa…
Telinetyön turvallisuuspuutteista sakkoja työnjohtajalle
Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa Väinönkeskuksessa toteutettiin kattoremonttia huhtikuussa 2014. Rakennuksen julkisivulle asennettiin suojateline torjumaan kattotyöntekijöitä putoamisvaaralta. Elementtitelineet toimittanut telineurakoitsija sopi telineiden pystytys- ja purkutyötä koskevasta aliurakasta erään toisen telinefirman kanssa. Käytännössä…
Finnwatch: Suomalaisyritysten käyttämissä vastuullisuusauditoinneissa on isoja puutteita
Finnwatchin tänään julkaisema raportti vertailee 16:ta suomalaisyritysten käyttämää sosiaalisen vastuullisuuden sertifiointi- ja auditointijärjestelmää. Finnwatch moittii järjestelmiä työntekijöiden näkemysten sivuuttamisesta, heikkolaatuisista auditoinneista sekä puutteista läpinäkyvyydessä ja kriteerien laadussa. Parhaiten Finnwatchin vertailussa…
Suomesta löydetty ”mammutin luu” onkin yli 5 miljoonaa vuotta vanha Deinotherium-norsueläimen luu
Suomusjärven luu (Kuva: Veikko Sorsa, HY) Salon Suomusjärveltä löydetty luu satakertaistaa Suomen vanhimman löydön iän. Kesäkodin puutarhan syysmuokkauksessa nuori biologian ylioppilas Marja Simonsuuri, sittemmin Simonsuuri-Sorsa,löysi yli 50 vuotta sitten noin…
Suomen ennakkoväkiluku maaliskuun lopussa 5 488 543
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli maaliskuun lopussa 5 488 543. Maamme väkiluku kasvoi tammi-maaliskuun aikana 1 235 henkeä, mikä on 1 001 henkeä vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten.…
:NIMITYS: Kaisa Koskisesta STUKin hallinto-osaston johtaja
Kaisa Koskinen aloitti huhtikuun alussa Säteilyturvakeskuksen hallinto-osaston johtajana. Hän hoitaa tehtävää vuoden 2017 eli STUKin strategiakauden loppuun saakka. Kaisa Koskinen on koulutukseltaan filosofian maisteri radiokemian alalta ja työskennellyt STUKissa vuodesta…
Polttoaineen anastaja verekseltä kiinni Espoon Ämmässuon kylmäpolttoaineasemalta
Dieselvaras pumppasi kylmäasemalla dieseliä kuorma-auton lavalla olevaan tankkiin. Kuva: Länsi-Uudenmaan poliisi/Facebook Poliisi otti sunnuntaina 24.4.2016 aamuyöllä Espoon Ämmässuolla sijaitsevalta Shellin miehittämättömältä polttoaineasemalta kiinni noin 28 -vuotiaan virolaismiehen, jonka todettiin olevan…
Kollegoiden ylinopeusrikkeitä peukaloineelle poliisille sakkotuomio, toisen poliisin syytteet hylättiin
Oulun käräjäoikeus on tuominnut tänään 25.4.2016 antamallaan tuomiolla vuonna 1955 syntyneen, silloisen Oulun liikenneturvalli-suuskeskuksen jo eläkkeelle jääneen ryhmänjohtajan virka-aseman väärinkäyttämisestä 40 päiväsakkoon. Teko oli tapahtunut ajalla 9.5.2010 – 23.10.2012 silloisessa…
Helsingissä on suuren suomalaisen kaupungin verran yksinasuvia – yksinasumisen ilmiöitä esittelevä teemajulkaisu on ilmestynyt
Yksin kaupungissa -teemujulkaisu on ilmestynyt. Yksin kaupungissa -kirjassa käsitellään yksinasumisen teemaa monesta näkökulmasta, syrjäytyneistä citysinkkuihin ja yksinasumisen hyvinvointivaikutuksista talouteen. Julkaisussa esitellään muun muassa sitä, millaisia ovat yksinasuvien tekemät asumisvalinnat tai…
Aktian nimissä kalastellaan asiakastietoja
Esimerkki tietojenkalastelusivusta: Huomaa puuttuva lukkokuvake (SSL/TLS-salaus ei ole käytössä) sekä normaalista poikkeavien tietojen, kuten henkilötunnuksen ja puhelinnumeron kysely, jota verkkopankin kirjautumissivu ei normaalisti kysy. Aktian nimissä kalastellaan taas henkilötietoja. Pyydämme…
Yhdestä kaupan ryöstöstä lähti selviämään isompi nuorten miesten rikosvyyhti
Kaksi miestä meni ryöstämään kaupan Pukkilassa 2.3.2016 oheisen kuvan mukaisessa varustuksessa. Ryöstö eteni siten, että kaupan myyjä pakeni välittömästi takahuoneeseen soittamaan hätäkeskukseen. Tällä välin ryöstäjät epäonnistuivat saamaan kaupan kassaa auki,…
Tekniikan akateemiset TEK:in Jari Jokinen: ”Nyt tarvitaan matikkatalkoot!”
Vaikka tuoreen selvityksen mukaan matematiikan osaamistason lasku on saatu pysäytettyä, on huolestuttavaa, että monien peruskoulun suorittaneiden taidot eivät riitä edes arkielämän tarpeisiin. – Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tänään julkaistujen tutkimustulosten mukaan…
Päivi Lundvall on Suomen luonnonsuojeluliiton uusi toiminnanjohtaja
Suomen luonnonsuojeluliiton valtuusto on valinnut Päivi Lundvallin liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi viikonlopun kokouksessaan Orivedellä. Toiminnanjohtajan toimikausi on kuusivuotinen ja kestää vuoden 2022 keväälle. Lundvall on työskennellyt aikaisemmin Lapin ELY-keskuksessa luonnonsuojelupäällikkönä, johtavana…
Perusäijät: Vieraannuttaminen on kiellettävä lailla
Perusäijien puheenjohtaja Harri Ahonen ( Kuva: Facebook) Perussuomalaisten miesjärjestö Perusäijät kannustaa maamme hallitusta kieltämään lapsen vieraannuttamisen toisesta vanhemmastaan. – Hallitusohjelmassa on luvattu uudistaa lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta siten, että…
Reserviläisten NATO-näkemykset aiempaa epävarmempia
NATO-kannastaan epävarmojen reserviläisten määrä on noussut puolessa vuodessa yli kahdeksan prosenttiyksikköä. Nelisenkymmentä prosenttia Reserviläisliiton jäsenistöstä (41%) hakisi nyt sotilasliitto NATO:n jäsenyyttä. Kannatus on viime lokakuusta laskenut runsaat viisi prosenttia (5,3%)…
Hollolan kunta kieltää valokuvaamisen uimahallin tiloissa
Valokuvaaminen uimahallin tiloissa kameralla tai matkapuhelimella on jatkossa kielletty ilman erillistä lupaa. Sääntörikkomuksen tehnyt voidaan poistaa uimahallin tiloista ja häneltä voidaan määräajaksi kieltää tilojen käyttö. Mikäli muut uimahallin asiakkaat havaitsevat…
Suuressa valiokunnassa asedirektiivin muuttaminen sekä kuultavana komissaari Malmström
Komissaari Cecilia Malmström Suuri valiokunta hyväksyi kokouksessaan 22. huhtikuuta Suomen kannan EU:n asedirektiivin muuttamista koskeviin jatkoneuvotteluihin. Valiokunnassa oli kuultavana myös komissaari Cecilia Malmström, jonka kanssa valiokunta keskusteli EU:n kauppapolitiikan kysymyksistä.…
Tunnistatko Jyväskylässä tapahtuneen törkeän ryöstön epäillyn?
Sunnuntaina 17.4.2016 ryöstettiin puukolla uhaten noin klo 20.40 aikaan Jyväskylässä Huhtakeskuksen (Nevakatu) kioski. Henkilövahinkoja tapahtuman yhteydessä ei tapahtunut ja tekijä sai saalikseen vähäisen määrän rahaa. Rikosnimike esitutkinnassa on törkeä ryöstö.…