Suomessa vankiloissa on päivittäin tuhansia vankeja, ja heidän joukossaan on yhtä lailla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia kuin muunkin väestön keskuudessa. Heidän olemassaoloaan ei kuitenkaan vielä riittävästi tunnisteta.
Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen suljetuissa yhteisöissä luo suuren riskin syrjinnälle, häirinnälle, ahdistelulle tai väkivallalle. Moninkertainen marginalisoituminen myös lisää riskiä mielenterveydenhäiriöiden ja päihteidenkäytön lisääntymiseen.
Eroon perinteisistä sukupuolimäärittelyistä
Rikosseuraamusalalla ja vapautuneille vangeille suunnatuissa palveluissa keskitytään vielä vahvasti perinteisiin sukupuolinormeihin ja toiminnan kehittämiseen niiden pohjalta. Viranomaisjärjestelmät tarkastelevat asioita ja tekevät päätöksiä perinteisen sukupuolimäärittelyn kautta. Esimerkiksi vankeutta suunnitellessa juridinen sukupuoli määrittää sen, sijoitetaanko henkilö mies- vai naisvankilaan. Näin oma sukupuoli voi jäädä näkymättömiin ja olla ristiriidassa juridisen sukupuolen kanssa.
”Olisi merkittävä uudistus, että esimerkiksi laitossijoittelussa kysyttäisiin henkilön sukupuolta eikä oletettaisi juridisen sukupuolen olevan automaattisesti sijoittelun lähtökohta”, sanoo Amanda Johansson Kriminaalihuollon tukisäätiön Naiset näkyviksi -toiminnasta.
Ammattilaisten tietotasoa ja osaamista tulee vahvistaa
Kriminaalihuollon tukisäätiössä on havaittu, että rikosseuraamusasiakkaiden kohdalla seksuaalivähemmistöön kuuluminen voi olla yksi syrjäyttävä tekijä muiden tekijöiden lisäksi. Rikosseuraamusasiakkaat kantavat usein valmiiksi jo vahvaa leimaa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien rikosseuraamusasiakkaiden kohdalla syrjäytymiskierre sekä riski mielenterveyden ongelmiin ja päihteiden käyttöön lääkityksenä ahdistukseen voivat lisääntyä moninkertaisesti, ellei heidän olemassaoloaan ja oikeuksiaan tunnisteta.
Rikosseuraamusalalla työskentelevät ammattilaiset tekevät päivittäin kohtaavaa työtä vankiloissa ja vankilasta vapautuneille suunnatuissa palveluissa. Ammattilaiset tarvitsevat työnsä tueksi tietotaitoa sekä välineitä seksuaalisuuden ja sukupuolen puheeksi ottamiseen.
”Vankilan käytännöissä, esimerkiksi huumeseulojen ottamisessa, olisi tärkeää kohdata jokainen vanki sensitiivisesti ja yksityisyyttä kunnioittaen. Työntekijän on osattava kuunnella asiakasta, hänen kokemuksiaan ja ottaa ne vastaan”, Johansson sanoo.
Jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet toteutuisivat paremmin, tulisi rikosseuraamusalan henkilökunnan kouluttamiseen suunnata lisää resursseja. Myös yhteistyötä niiden tahojen kanssa, joilla osaamista aiheesta on, esim. järjestöjen kanssa tulee vahvistaa.