Ivalon uimarannan säännöllisten kunnossapitotoimien aikana rannalta on löydetty pieni määrä neuloja. Neulat on kerätty pois ja ranta käydään läpi jokaisena arkipäivänä mahdollisten uusien neulojen paikantamiseksi.

Neulat hautautuvat kuitenkin hiekkaan helposti, minkä vuoksi niitä on vaikeaa havaita, eikä näin ollen voida varmistua, että kaikki paikalle jätetyt neulat löydetään. Rantaviiva on pitkä ja hiekkapeitteinen alue hyvin laaja ja neuloja on havaittu rannan eri puolilla. Kunnossapito kartoittaa työkaluja ja menetelmiä, joilla neuloja voitaisiin paikantaa tehokkaammin ja nopeammin.

Ivalon uimarannalla oleskelevia kehotetaan erityiseen varovaisuuteen rantaa käytettäessä. Käyttäjiä muistutetaan lisäksi viemään alueelle tuomansa jätteensä roska-astioihin, jotta ranta pysyy turvallisena ja viihtyisänä.

Miten toimia jos neula pistää tai sellaiseen törmää?

Jos Ivalon uimarannalla törmää neulaan, niin tärkeintä olisi huolehtia, ettei siihen pistä itseään. Uimarannalta löytyy roskakoreja, joihin neulan voi viedä.

Inarin Kunta neuvoo ilmoittamaan löydetyistä neuloista Inarin kunnalle. Kunnan yhteystiedot löytyvät uimarannan infotaululta.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi