Suomalaisten halu auttaa heikommassa asemassa olevia lapsia ja perheitä nousi vahvasti esiin koronajouluna. Pelastakaa Lasten Anna lahjaksi tulevaisuus –joulukeräykseen lahjoitettiin ennätykselliset lähes 2,9 miljoonaa euroa. Valtaosa lahjoituksista tehtiin kotimaan vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten auttamiseksi. Järjestö pyrkii toiminnallaan tavoittamaan ja tukemaan yli 45?000 lasta ja nuorta tänä vuonna Suomessa.

Suomessa eli vuonna 2019 yli 120?000 lasta vähävaraisissa perheissä. Koronakriisi lisäsi vuoden 2020 aikana entisestään lasten ja lapsiperheiden taloudellista ahdinkoa. Irtisanomisten, lomautusten ja yrittäjien kohtaamien vaikeuksien takia taloudellisiin vaikeuksiin joutui viime vuonna myös niitä perheitä, joilla ennen koronakriisiä asiat olivat hyvin. Koronakriisi kuormitti erittäin vahvasti myös lasten, nuorten ja vanhempien henkistä hyvinvointia.

Koronakriisi nosti suomalaisissa esiin myös vahvan halun auttaa heikommassa asemassa olevia lapsia ja lapsiperheitä. Pelastakaa Lasten toimintaan lähti erityisesti alkutalven ja syksyn 2020 aikana mukaan uusia vapaaehtoisia ja järjestön paikallisyhdistyksiin liittyi uusia jäseniä. Yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoittamisaktiivisuus osoittautui myös viime vuosiin verrattuna suuremmaksi. Tätä todisti myös järjestön Anna lahjaksi tulevaisuus –joulukeräys, johon lahjoitettiin ennätykselliset lähes 2,9 miljoonaa euroa.

”Sydämellinen kiitos jokaiselle joulukeräykseen lahjoittaneelle yritykselle ja yksityishenkilölle. Teidän avullanne pystymme tarjoamaan pitkävaikutteista tukea niille lapsille ja nuorille, joille tulevaisuus näyttäytyy hyvinkin epävarmana. Lahjoitusten avulla tarjoamamme tuki voi muuttaa lapsen koko loppuelämän”, kommentoi Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Valtaosa yksityishenkilöiden ja yritysten tekemistä joululahjoituksista kohdennettiin kotimaan vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja lapsiperheiden auttamiseen. Näillä lahjoituksilla on suora vaikutus järjestön kykyyn tarjota tukea lapsille ja perheille tänä vuonna – järjestö pyrkii toiminnallaan tavoittamaan ja tukemaan yli 45?000 lasta ja nuorta. Lahjoitusten turvin muun muassa jaetaan vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille harrastus- ja oppimateriaalitukea, ruokalahjakorttien jakoa jatketaan alkuvuonna 2021, nuorille tarjotaan matalan kynnyksen keskustelutukea verkossa, ja mahdollistetaan sporttikummi-, tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa.

Koronakriisi on koetellut erittäin vahvasti myös maailman hauraimpia valtioita. Joulukeräyksessä järjestön kansainväliseen työhön kohdennetut varat käytetään järjestön kehitysyhteistyön hankkeisiin ja humanitaariseen työhön. Tällä toiminnalla muun muassa varmistetaan lasten eloonjäänti parantamalla puhtaan veden, ravitsemuksen ja terveydenhuollon saatavuutta ja ehkäisemällä koronaviruksen leviämistä sekä mahdollistetaan lapsille paluu koulutuksen pariin.

Vain elämää –ohjelmalla vahva merkitys joulukeräykselle

Osana joulukampanjaa Pelastakaa Lapset oli mukana toteuttamassa Vain elämää –hyväntekeväisyysjaksoa, jonka ensiesitys nähtiin Nelosella 5. joulukuuta 2020. Vain elämää Pelastakaa Lapset –hyväntekeväisyysjakson myötä suomalaiset pääsivät näkemään avun monipuolisen merkityksen lasten ja nuorten elämään. Ohjelman ensiesityksen ja uusintojen myötä lähes 3000 ihmistä ilmoittautui mukaan järjestön pitkäjänteiseksi kuukausilahjoittajaksi.

Vain elämää –artistit Arja Koriseva,?Reino Nordin,?Jannika B,?Ressu Redford,?STIG,?Mariska,?Herra Ylppö ja?Klamydian?Vesku toimivat myös koko Pelastakaa Lapset Anna lahjaksi tulevaisuus –joulukeräyksen lähettiläinä.

“Yhteistyö Vain elämää –tuotannon ja Nelosen kanssa antoi meille mahdollisuuden näyttää, miten konkreettinen merkitys lahjoittajien tuella on perheiden ja lasten koko elämään. Kiitän lämpimästi artisteja heidän täydellä sydämellä tekemästä työstä tämän aivan uudenlaisen Vain elämää –jakson parissa. He veivät joulukeräyksen viestimme ja työmme merkityksen koko kansan tietoisuuteen”, kiittää kampanjapäällikkö Mari Asu Pelastakaa Lapsista.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi