Tulevat kuntavaalit ovat merkittävässä roolissa asunnottomuuden poistamiseen tähtäävässä päätöksenteossa. Nykyisessä hallitusohjelmassa on määritelty asunnottomuuden puolittaminen tällä kaudella ja asunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä.

Hallitus siirtää vastuuta asunnottomista valtiolta kunnille. Kunnille ei ole kuitenkaan asetettu esimerkiksi tavoitteita eikä niiltä vaadita aiesopimuksia asunnottomille osoitettavista asunnoista. Ja kun asunnottomuutta kokevat ole muutenkaan kunnallisessa päätöksenteossa poliitikkojen prioriteettiryhmänä, kun määrärahoista päätetään, huoli laadukkaiden palvelujen rakentamisesta ja yhteistyörakenteiden kehittämisestä kasvaa. Kuka niitä pitää yllä, jos rahaa ei ole?

Kun asuntojen järjestäminen asunnottomille ei ole kunnille lakisääteistä, vaan laki velvoittaa vain tilapäisen hätämajoituksen tarjoamiseen, Vailla vakinaista asuntoa ry vetoaa tuleviin kuntapoliitikkoihin, ettei asunnottomuuden poistamiseen liittyviä toimenpiteitä unohdettaisi eikä tavoitteista tingittäisi. Äänestäjille Vva ry:n viestinä on, että eriarvoisuus on yksi asunnottomuuden merkittävimmistä syistä. Asunnottomuuspolitiikan ehtona on eriarvoisuuden vähentäminen. Käytä siis äänioikeuttasi viisaasti!

Eduskunnan oikeusasiamies on jo moittinut raportissaan muun muassa Helsingin kaupunkia ja ympäristöministeriötä asunnottomuusohjelman toteuttamisen epäonnistumisesta. Toimenpideohjelmaan on toki sisällytetty hyviäkin asioita, mutta kokonaiskuva asunnottomuuskentästä on jäänyt huomioimatta.

Vva ry muistuttaa, että Suomessa on toteutettu menestyksekkäästi asunto ensin -periaatetta, jossa asunnottomalle mahdollistetaan kunkin ihmisen tarpeiden mukaan erilaisin tukitoimin asuminen omassa asunnossa. Kun katto on pään päällä, aletaan ratkaista ihmisen sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia jokaisen henkilökohtaiset tarpeet huomioonottaen.

Pitkäaikaisasunnottomuus väheni Suomessa yli 40 prosenttia vuosina 2008-2019. Viime vuonna hyvä kehitys pysähtyi ja pitkäaikaisasunnottomien määrä nousi kymmenen vuoden jälkeen kasvuun. Vuoden 2020 lopulla heitä oli 1 054 henkilöä, 93 enemmän kuin aiempana vuonna.

Asunto ensin -mallin hyviä saavutuksia ei saa käyttää vain korulauseina, kun kunnilta ja kaupungeilta kysytään asunnottomuuteen liittyviä kysymyksiä. Asunto ensin -mallin konkreettista toteuttamista pitää vaatia myös jatkossa.

Asunnottomuuden poistaminen vaatii poliittisia tekoja ja jokaisen kunnan on sitouduttava asunnottomuusohjelman toteuttamiseen. Tulevilla kuntapoliitikoilla on todellakin mahdollisuus vaikuttaa ihmisten perusoikeuden toteutumiseen eli siihen, että jokaisella meistä on koti.

By VictoriaMedia

Victoria Media - Kotimaan Uutiset, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka. Email: kotimaanuutiset@victoriamedia.fi